Sinister 2. Ohjaaja: Ciaran Foy. Pääosissa: Shannyn Sossamon, James Ransone, Nicholas King. 97 min. K-16. 2015.
Scott Derricksonin Sinister (2012) oli yllätysmenestys lippuluukuilla ja ilmestysmisvuotensa kiinnostavimpia yhdysvaltalaisia kauhuelokuvia. Se kertoi rikoskirjailijasta (Ethan Hawke), joka muutti perheineen kirjoitusintoa houkutellakseen asuntoon, jossa oli aiemmin tehty raaka ja selvittämätön joukkomurha. Inspiraatiota tuli yliannostus, kun hän löysi ullakolta laatikollisen kaitafilmejä, joiden lämminhenkiset perhe-elämän kuvaukset päättyivät mielikuvituksellisiin murhiin.
Derricksonin ja C. Robert Cargillin käsikirjoittama meta-asetelma kirjailijasta, jonka teksti herää henkiin, ja modernille yhdysvaltalaiselle kauhuelokuvalle tyypillinen yhdinperheen hajoamisen kuvaus olivat kliseistä kierrätystavaraa.
Perinteisellä näytelmätyylillä toteutetun kehystarinan sijaan Sinisterin voima piili tunnelmallisissa ja ahdistavissa snuff-henkisissä kaitafilmeissä. Se löysi uusia tehoja puhkikuluneeseen ”found footage” -lajiin mutta oli samalla kuin uusversio japanilaisesta Ringusta (1998), jossa yliluonnolliset voimat hyödyntävät viihde-elektroniikkaa koston välineenä.
Sinister 2:ssa 9-vuotiaat kaksoset Dylan ja Zach Collins ovat paenneet väkivaltaista isäänsä äitinsä (Shannyn Sossamon) kanssa syrjäiseen maalaistaloon. Piilopirtin arkeen jännitystä tuo kellarissa toimiva elokuvakerho, jonka näytökset koostuvat järkyttävistä kaitafilmeistä. Kaukana kaikesta sijaitsevan, metsän ja maissipeltojen ympäröimän talon viereisellä tontilla seisoo kirottu kirkko, mikä kertoo käsikirjoittajien laiskuudesta tai kaavoituksen totaalisesta epäonnistumisesta.
Sinisterissä kaitafilmien ohella vähäistä kiinnostusta piti yllä mysteerirakenne. Arvoituksen paljastuttua elokuva menetti tehonsa, sillä boogeyman on pelottavammillaan juuri ennen saapumistaan. Jatko-osan ongelma on, että ”salaisuus” on selvillä ensimmäisestä kohtauksesta lähtien. Se vahvistaa entisestään tunnetta, että kyseessä on V/H/S:n ja V/H/S 2:n kaltainen lyhytelokuvien kokoelma, joka on sidottu yhteen tyhjänpäiväisellä narratiivilla. Mutta siinä missä ensin mainitut käyttivät elokuvakerronnan muotoja monipuolisesti ja yhdistelivät lajityyppejä, on Sinister 2 vain huonosti näytelty ja vesitetty rahastus edeltäjänsä nimellä.
Edes sinänsä vakuuttava avauskohtaus ei yllä edeltäjänsä sokkiarvoon, koska kaikki on jo kertaalleen nähtyä.
J. K. SILVENNOINEN
