Tupac Shakurista kertova elokuva hämmentää: ”Miksi mustan vähemmistön puolestapuhujasta tuli väkivaltaa ja ylellistä elämää ylistävä sanoittaja?”

all_eyez_on_me_trailer_2016

Ohjaus: Benny Boom. Pääosissa: Demetrius Shipp Jr., Danai Gurira, Kat Graham, Annie Ilonzeh. 140 min, K16.

Tupac Shakurin selvittämätön murha Las Vegasissa vuonna 1996 sinetöi taiteilijanimeä 2Pac käyttäneen 25-vuotiaan rapparin kuolemattoman aseman. 75 miljoonaa albumia myyneen miehen elämä oli värikäs, mitä All Eyez on Me alleviivaa kuvaamalla hänen vaiheensa kohdusta hautaan.

Alkupuolen kehikkona toimii Shakurin vankilassa antama haastattelu, josta siirrytään takaumien kautta lapsuusvuosiin ja vankilatuomioon johtaneisiin tapahtumiin. Näin tarjoutuu mahdollisuus kertoa tapahtumat Shakurin näkökulmasta, joka esittää hänet rikollisen sijaan uhrina.

Ganstarapparin imagoon satunnaiset ammuskelut tai seksuaalirikos eivät vaikuttaneet negatiivisesti: pikemminkin yleisö katsoi, että mies eli kuten riimitteli, ja saman kannan tuntuvat ottaneen myös elokuvantekijät.

Elokuvan nykyhetki sijoittuu Shakurin vankilasta vapautumiseen ja yhteistyöhön karhumaisen Suge Knightin (Dominic L. Santana) mafiatyyliin vetämän Death Row Recordsin kanssa. Studio näyttäytyy ahdistavana pienen piirin salaseurana, jota hallitaan rahan ja väkivallan avulla. Musiikin tekemistä on vaikea erottaa juhlinnasta ja sekoilusta.

Sekoilua muistuttaa myös All Eyez on me -elokuvan tuottaminen. Ohjaajakandidaatit vaihtuivat projektissa tiuhaan, ja lopulta päädyttiin lähinnä musiikkivideoita aiemmin tehneeseen Benny Boomiin.

Episodimainen kohtausten juoksutus on persoonatonta ja tuntuu lähinnä Wikipedia-artikkelin kuvittamiselta. Boomin taustasta muistuttaa etenkin hip hop -videoista tuttu naista esineellistävä estetiikka.

All Eyez on Me korostaa Shakurin monipuolisuutta taiteilijana, mistä kiusallisimmilta tuntuvat lukuisat Shakespeare-sitaatit.  Muusikon ristiriitaisuus jää kuitenkin arvoitukseksi. Mikä sai hänet vaihtamaan profeetallisen tehtävänsä mustan vähemmistön puolestapuhujana väkivaltaa ja ylellistä elämää ylistäviin sanoituksiin? Elokuva esittää Shakurin valinnat kuin valmiina annettuina,  kasvutarinaa niihin ei tunnu liittyvän.

Demetrius Shipp Junior on hämmentävän samannäköinen esikuvansa kanssa. Kun hän on vielä opetellut Tupacin kehonkielen ja lavaliikehdinnän, on lopputulos lähellä alkuperäistä mutta ilman samaa karismaa.

Parhaan roolin tekee The Walking Deadista tuttu Danai Gurira Tupacin Afeni-äitinä, joka 1960 toimi Mustien Pantteireiden kansalaisaktivistina mutta kärsi myöhemmin pahoista huumeongelmista.

Oll Eyez on Men arvo on siinä, että se kertoo Tupac Shakurin vaiheet pikakelauksena niitä tuntemattomalle. Vahvemmin hänen persoonansa piirtyy kuitenkin esiin esimerkiksi Lauren Lazinin ohjaaman Tupac: Ressurectionin (2003) katsomalla.

Straight Outta Compton (2015) säilyttää edelleen paikkansa 2010-luvun parhaana rapkulttuurista kertovana elokuvana.

J. K. SILVENNOINEN

All Eyez on Me Elisa Viihde Vuokraamossa

Straight Outta Compton Elisa Viihde Vuokraamossa

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone