Tänään TV:ssä ”yksi surkeimmista Bondeista” – elokuvassa jätettiin kitkeriä jäähyväisiä

007 ja kuoleman katse

007 ja kuoleman katse (K16) –

Maanantaina Nelosella nähdään vuonna 1985 ilmestynyt 007 ja Kuoleman katse-elokuva.
Elokuvaa pidetään yhtenä huonoimmista Bond-elokuvista. Vuonna  2013 Indiewire-sivusto julisti sen ”vihatuimmaksi Bond-leffaksi”. Digitalspy puolestaan rankkasi elokuvan kolmanneksi huonoimmaksi Bondiksi vuonna 2014. Taakse jäivät Timantit ovat ikuisia ja Kuolema saa odottaa.
Elokuvassa agentti-007:aa näyttelee seitsemättä ja viimeistä kertaa Roger Moore. Hän oli kuvausten aikaan 58-vuotias. Moorea pidettiinkin yli-ikäisenä rooliin.
Juttu jatkuu…
Seuraavassa elokuvassa 007 vaaran vyöhykkeellä (1987) Bondia esitti nelikymppinen Timothy Dalton.
Kitkerää jäähyväisten makua oli ilmassa myös, koska Miss Moneypennyn roolissa loistanut Lois Maxwell nähtiin viimeistä kertaa Bond-leffassa. Maxwell esitti Miss Moneypenny neljässätoista ensimmäisessä Bondissa.
Elokuvassa tekee valkokangasdebyyttinsä myös toimintatähti Dolph Lundgren. Leffaa kuvattiin muun muassa Siperiassa. Pariisissa ja Islannissa.
Elokuvan tunnuslaulun ”A View to Kill” esittää 80-luvulla huippusuositun brittiyhtye Duran Duran. Kappale nousi USA:n singlelistan ykköseksi, ja se huomioitiin Golden Globe -ehdokkuudella.
Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone