Tänään TV:ssä yksi 90-luvun hauskimmista leffoista – nousi yllätyshitiksi Suomessakin

sekaisin marista
FOX esittää sunnuntai-iltana klassikkokomedian Sekaisin Marista. Vuonna 1998 ilmestynyt elokuva kertoo Tedistä (Ben Stiller), joka jäljittää etsivän avulla lukioaikaista heilaansa (Cameron Diaz). Hän saa huomata, että liikkeellä on muitakin kosijoita.
Sekaisen Marista oli kolmanneksi eniten tuottanut elokuva vuonna 1998 Pohjois-Amerikassa. Suomessa se sai yli 203 000 katsojaa ja oli vuoden 1998 seitsemänneksi katsotuin elokuva.
BBC:n äänestyksessä 253 elokuvakriitikkoa valitsi elokuvan historian sadan parhaan komedian listalle sijalle 81. Total Film -lehden lukijat äänestivät Sekaisin Marista neljänneksi parhaimmaksi komediaksi.

23 miljoonan dollarin budjetilla tehty elokuva oli myös taloudellinen menestys: se tuotti 370 miljoonaa dollaria.

Katso ohjelmaoppaasta päivän tv-ohjelmien lähetysajat.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone