Tänään TV:ssä takavuosien kehuttu suomalaiselokuva – mukana yksi siihen asti vaarallisimmista kohtauksista

Koskenlaskijan morsian – TV1

Tornionjokilaaksoon 1800-luvun lopulle sijoittuva tukkilaiselokuva kertoo vaarallisen kosken äärellä olevasta kylästä.

Elokuva oli jo toinen filmatisointi Väinö Katajan samanimisestä romaanista.

Valentin Vaalan ohjaaman elokuvan teemoina ovat sukuviha sekä tukkilaisten ja maaviljelijöiden väliset kiistat. Myös uskonnollisuus lyö vahvan leimansa elämään.

Pääosissa nähdään klassinen valkokangaspari Tauno Palo ja Ansa Ikonen.

Elokuvan vauhdikkaat koskenlaskukohtaukset keräsivät runsaasti kiitosta Ne kuvattiin Iitin Mankalassa, ja niissä käytettiin sijaisnäyttelijöitä. Kohtaus oli yksi aikakautensa suurimmista ja vaarallisimmista.

Ansa Ikosen sijaisnäyttelijänä oli oopperalaulaja Väinö Solan tytär Sirkka (1912-1939).

Elonet-sivusto kertoo, että koskenlaskukuvauksia varten valmistettiin myös lautan pienoismalli miehistöineen.

Todennäköisesti kuitenkaan pienoismallia ja trikkikuvausta ei elokuvassa käytetty. Lehtitietojen (mm. Suomen Kinolehti 8/1936) mukaan koskikohtauksissa laskettiin kaikkiaan kolmisenkymmentä tukkilauttaa.

Elokuvassa on muitakin isoja kohtauksia. Talvisiin seuroihin tulleita vieraita varten hankittiin Nuottaniemen pihamaalle rekvisiitaksi puolisen sataa poroa.

Elokuvan katsojamäärä oli ilmestymisvuotensa kolmanneksi paras. Elokuvan oikeudet myytiin myös Pohjoismaihin ja sitä esitettiin Yhdysvalloissa ja Kanadassa suomalaisille siirtolaisille.

Elokuva keräsi kiittävää kritiikkiä aikalaiskriitikoilta.

Suuriin dramaattisiin koskenlaskukohtauksiin, jotka ovat filmin valloittavia huippukohtia, hän on saanut voimakasta jännitystä. Kamera on vanginnut kosken voiman ja ihmisen taistelun sitä vastaan vaikuttaviksi näyiksi. Myöskin varsinaisen juonen käsittelyssä ohjaaja osoittaa oikeata filmaattista käsitystapaa”, Uusi Suomi kirjoitti.

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone