Tänään TV:ssä kulttielokuva, joka sisältää elokuvahistorian pisimmän takaa-ajokohtauksen

(Gone in 60 Seconds, USA 1974) Alkuperäinen kulttielokuva. Porukka saa tehtäväksi varastaa 48 tietynmerkkistä autoa. Se johtaa elokuvahistorian pisimpään takaa-ajoon ja 93 auton romutukseen. O: H.B. Halicki. Ensi-ilta! HD.
Yle Kuvapalvelu

Puhallettu 60 sekunnissa – Yle Teema Lauantai 5.3. klo 21:00  

Teema esittää lauantai-iltana autonromutuselokuvien legendan. Kyseessä on ensiesitys Suomen televisiossa.

Vuonna 1974 valmistunut kulttielokuva kertoo autovarkaasta, joka saa tehtäväkseen varastaa 48 tietynmerkkistä autoa.

Tehtävä johtaa elokuvahistorian pisimpään takaa-ajoon ja 93 auton romutukseen. Elokuvan ohjasi ja käsikirjoitti H.B. ”Toby” Halicki, joka näytteli myös pääsosan ja esitti stunttinsa itse. Toisessa pääosassa on Eleanor eli keltainen vuoden 1973 Ford Mustang.

Puhallettu 60 sekunnissa valmistui pienellä budjetilla ja amatöörivoimin.

Halicki kuoli tapaturmassa elokuvan jatko-osan kuvauksissa vuonna 1989. Elokuvasta julkaistiin suurella rahalla tehty uudelleenfilmatisointi Jerry Bruckheimerin tuottamana vuonna 2000.

Alkuperäisen elokuvassa hehkussa ja bensankatkussa on kuitenkin sitä jotain.

[youtube id=”GuukQE48THw” width=”600″ height=”350″]

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone