Tänään TV:ssä kolmas Uuno-elokuva, joka esitteli legendaarisen appiukon – ”Kyllästyi rooliinsa 90-luvulla”

Lottovoittaja UKK Turhapuro – Sub perjantaina 8.01. klo 19:05

Perjantain Sub-leffana nähdään kolmas Uuno Turhapuro -elokuva, joka on edellisten tapaan mustavalkoinen. Vuonna 1978 ilmestyneessä komediassa Uuno (Vesa-Matti Loiri) voittaa voittokuponkiin liittyvän sekaannuksen ansiosta lotossa ja toteurraa unelmiaan ostaen esimerkiksi Mersun ja supikoiraturkin.

Lottovoittaja UKK Turhapuro oli julkaisuvuotensa 1976 suosituin kotimainen elokuva keräten noin 500 000 katsojaa elokuvateattereihin.

Elokuvassa tekivät debyyttinsä Uunon appivanhemmat, johtaja Tuura (Tapio Hämäläinen) ja hänen vaimonsa (Marita Nordberg). Hämäläinen näytteli appiukko vuoristoneuvos Tuurana kaikkiaan 17 Turhapuro-elokuvassa.

Hänen kerrotaan kyllästyneen rooliinsa jo 90-luvulla, johon vaikutti osaltaan elokuvien tiivis kuvaustahti. Hämäläinen esitti roolia vielä vuonna 2004 tehdyssä Turhapuro-elokuvassa Uuno Turhapuro-This Is My Life.

Lottovoittaja UKK Turhapuro sai täystyrmäyksen usemmilta kriitikoilta. Monet eivät pitäneet sitä elokuvana ollenkaan.

”Lottovoitosta ei ole irronnut tarinaa eikä hauskoja tilanteita niin paljon kuin pitkään elokuvaan tarvittaisiin. Tämäntyyppinen viihde menetteleekin ehkä juuri ja juuri tv:ssä. Pitkänä teatterielokuvana se ei kanna”, kirjoitti Aamulehden Aune Kämäräinen.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone