Tänään TV:ssä kauhuelokuvan suurimpia klassikoita – vei tuotantoyhtiön vararikkoon

Saksalaisen F. W. Murnaun ohjaama kauhuelokuva Nosferatu vuodelta 1922 on kiistaton vampyyrielokuvien klassikko, jolla on ollut huomattava vaikutus kauhuelokuviin.

Nosferatu ei ollut kassamenestys, ja sen tuotantoyhtiö Prana-Film ajautui pian ensi-illan jälkeen vararikkoon. Lopulta se jäi yhtiön ainoaksi elokuvaksi, sillä ohjaaja Murnau kulutti varat elokuvan markkinointiin.

Elokuvan pääosassa tekee unohtumattoman roolin kalmankalpeaksi hirviöksi maskeerattu Max Schreck.

Alun perin Murnau halusi filmata Draculan, mutta elokuvayhtiö ei saanut oikeuksia tarinaan. Tämä ei kuitenkaan pysäyttänyt ohjaajaa. Draculaan mieltynyt Murnau muutti lähinnä vain elokuvan hahmoja ja tapahtumapaikkoja. Näin vampyyri Draculasta tuli Nosferatu

jatkuu…

Nosferatu on kuvattu suurelta osin aidoissa lokaatioissa, ja siinä on paljon ulkokuvia; se ei siis ole mitään studioon rakennettujen tyyliteltyjen lavasteiden ja vääristyneiden perspektiivien leikkiä. Murnau tuo kauhun tavallisen todellisuuden, kodikkailta ja romanttisilta näyttävien maalaismaisemien ja vanhojen linnojen keskelle, luonnehditaan Ylen sivuilla.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone