Tänään TV:ssä Hollywood-vaikutteinen draamaelokuva – mainostettiin Suomen ensimmäisenä lääkärielokuvana

Suurin voitto

Vuonna 1944 valmistuneessa Hannu Lemisen elokuvassa nuori lääkäri joutuu taistelemaan pelottavaa kulkutautia ja sydämessä riehuvia ristiriitoja vastaan.

Lemisenkäsikirjoitukseen perustuvan elokuvan Lappiin suunnitellut ulkokuvaukset eivät sotatilanteen vuoksi toteutuneet. Tapahtumat sijoitettiin nykyaikaan, mutta viittauksia sotaan ei tarinassa.

Katso koko päivän ohjelmisto Ohjelmaoppaasta!

Elokuvan yleisömenestys oli heikko ja kriitikotkin suhtautuivat siihen penseästi. Helsingin Sanomien Paula Talaskiven mielestä elokuva ei vaikuttanut alkuperäiseltä ja aidolta.

”Katsoja tuntee koko ajan jutun kovin tutuksi, ikään kuin ’ylöslämmitetyksi’ tusinasta samantapaisesta amerikkalaisesta lääkärifilmistä.”

Suurinta voittoa mainostettiin ”Suomen ensimmäisenä lääkärielokuvana” ja arvosteluissa verrattiin muun muassa elokuviin Lääkärin omatunto (1935) ja Sisärengas (1938).

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone