Takavuosien poptähteä uhkaa vuosien vankeus – sai syytteen raiskauksesta

oritse-williams

Syyttäjä on päättänyt nostaa syytteen poplaulaja Oritse Williamsia, 31, vastaan. Williamsia syytetään 20-vuotiaan naisen raiskauksesta. Teon väitetään tapahtuneen wolverhamptonilaisessa hotellihuoneessa konsertin jälkeen.

Williams pidätettiin 2. joulukuuta 2016. Samalla pidätettiin toinen mieshenkilö, jonka väitetään osallistuneen raiskaukseen.

Molemmat miehet joutuvat oikeuden eteen 11. lokakuuta.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen.


Williams nousi parrasvaloihin osallistumalla JLS-yhtyeensä kanssa X Factor -ohjelmaan vuonna 2008. JLS levytti kolme Britannian top-3 hittiä ja myi yli 10 miljoonaa albumia.

Hän siirtyi soolouralle poikabändin hajottua. Vuonna 2013 hän voitti ITV-kanavan Stepping Out -tanssikilpailun.

Nyt edessä saattaa olla vuosien vankeustuomio.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone