Syrjäkylällä kasvanut Christian Rönnbacka kulki pitkän tien kirjailijaksi

Christian Rönnbackan suosittu Hautalehto-dekkarisarja on edennyt jo kahdeksanteen osaan. Mesta.netin kirjasivusto haastatteli kirjailijaa. Jutussa kaivetaan kultaa ja muistellaan lapsuutta.

Ruska-kirjassa komisario Antti Hautalehto lähtee oppaaksi Lappiin. Mistä sait idean viedä tarina Lemmenjoen maisemiin?


”Olen ensimmäisen kerran käynyt Lemmenjoella parikymppisenä heti armeijasta päästyäni. Enoni Alpo oli edellisenä kesänä kierrellyt kullan perässä Lemmenjoella ja tutustunut siellä Heinon Topiin joka kaivoi Jäkälä-Äytsillä pienellä itse tehdyllä kaivinkoneella joka oli osina tuotu sinne ja koottu vasta perillä. Kaivoimme siellä päivät ja illat hoilasimme Topin hirrestä ja turpeesta rakennetussa matalassa kammissa kammikaraokea kullankaivajien kanssa. Olen kulkenut kullan perässä Sotajoen maastot ja laskenut soutuveneellä Ivalojoen Kutturasta alas, Lemmenjoen karut maisemat ovat kuitenkin suosikkini, vaikka sää siellä saattaa välillä vähän jyrsiä jos varusteita ei saa kuivattua. Maailma on siellä erilainen, puhelin ja sähköposti vaikenee. Aikakäsitys ja mittasuhteet muuttuvat. Rankan kaivuupäivän jälkeen saatettiin piipahtaa vielä kalassa jossain kahdeksan kilometrin päässä.”

”Kullankaivuupäiviä ei lueta elonpäiviin”

Ruska sisältää vahvoja luontokuvauksia ja rivien välistä huokuu huolta luonnon tilasta. Löytyykö kirjasta tarkoituksellista sanomaa?

Lemmenjoen alue ja maisemat pärjäävät hyvin syrjäisestä sijainnistaan johtuen, enkä kanna siitä huolta. Ruska on minun muistopuheeni ja seppeleeni koneellisen kullankaivuun haudalle Lemmenjoen kansallispuiston alueella. Minua harmittaa syvästi että ihmisten elämäntyö ajetaan alas ja yksi elinkeino on herrojen toimesta kuristettu kuoliaaksi. Kulta olisi voitu kaivaa sieltä kuruista pois ja entisöidä kaivuun jäljet. Luonto korjaa ihmisen tekemät arvet todella nopeasti ja kaivuutöiden jäljet katoavat. Esimerkkinä tästä olen itse kaivanut täysin koskemattomalta maalta näyttävää paikkaa ja puolentoista metrin syvyydellä on montusta löytynyt Hankkijan haalarit, joten paikka jota kaivoin on jo kertaalleen myllätty, vaikka sitä ei kasvuston alta voinut millään arvata.

Ensimmäinen Hautalehto-romaanisi Operaatio Troijalainen ilmestyi kahdeksan vuotta sitten. Millä mielin muistelet dekkariurasi alkuaikoja?

Kauas olen tullut Operaatio Troijalaisesta jonka tein kaikki munat yhteen koriin- periaatteella. Jos Operaatio Troijalainen ei olisi menestynyt, olisin lopettanut kirjoittamisen siihen. En pitänyt itseäni kirjailijana ennen kuin heräsin siihen että ensimmäiset satatuhatta kirjaa oli myyty. Sen jälkeen ajattelin että lukijat ovat lukemalla kirjojani antaneet minulle valtakirjan olla kirjailija. Sen kääntöpuolena on tietenkin vastuu siitä että lukijat saavat joka vuosi uuden tarinan. Kun tietokirjaputken takia Hautalehto oli vuoden tauolla, sain siitä paljon kiukkuista palautetta ja jouduin lupaamaan että tämä ei toistu.

Olet Hautalehdon tavoin kotoisin Pohjanmaalta ja vartuit maatilalla
Evijärven sivukylällä. Olitko kouluaikana innokas lukemaan?

Asuimme niin syrjässä, että minulla ei ollut arki-iltaisin leikkikavereita ja talvisin luin paljon, sillä tuohon aikaan ei televisiossamme ollut kuin kaksi kanavaa, ja sisällön kanssa ei ollut hurraamista. Luin kolmesta kuuteen kirjaa viikossa, ja olin käytännössä kuudennen luokan jälkeen lukenut kaikki jännitysromaanit ja sotakirjat mitä pienestä kirjastosta löytyi.

Äidinkieleni on suomi, kotona puhuttiin isovanhempien kanssa ruotsia. Aloitin koulut Lappforsissa ruotsinkielisellä ala-asteella. Siellä opettajat puhuivat kirjakieltä, oppikirjat olivat riikinruotsalaisia ja minä puhuin ähtävänmurretta, joten paljon meni alkuvaiheessa ohi. Ensimmäisenä päivänä minut opetettiin tervehtimään koulun rehtoria sanomalla ”gomorron” mitä sitten hoin hänelle kuukauden aina nähdessäni, kunnes joku opettaja sanoi sen tarkoittavan huomenta, eli kuten Ahtävällä sanotaan gumoru. Olisivat voineet korjata ekaluokkalaisen virheen heti alussa. Muistan että silloin ekaluokkalaista vitutti rankasti kun tajusin kuinka ääliönä ovat minua pitäneet kun siellä gomorottelen rehtoria pitkin päivää.

Kamppailin kielioppiin tungettujen vierasperäisten ilmiöiden kuten subjektiivinen ja predikaattien kanssa, mutta kirjoitin lopulta ruotsin äidinkielenä ämmän ylioppilaskirjoituksissa. Suomea opetettiin ensimmäisenä vieraana kielenä, enkä juurikaan sitä opetellut, koska osasin sitä mielestäni riittävästi. Suomenkielenopettajat olivat opettamansa suomenkielensä oppineet opettajakoulussa. Otimme välillä yhteen railakkaasti, kun keskeytin ja kerroin opettajalle että spela piano ei ole pelata pianoa kuten hän väitti. Se on yhtä oikein kuin suihkuhävittäjä olisi ”dushförstörare”.

Käytännössä ja valitettavasti opin suomenkielen korvakuulolla, mikä aiheuttaa tietenkin kustannustoimittajalle välillä rytmihäiriöitä. Viime vuosina on kielioppi parantunut paljon. Tarinaa tehdessä en ensimmäisellä kierroksella juurikaan pohdi pilkun paikkoja, sillä silloin saattaa hyvä kirjoitusvire lopahtaa.

Äänikirjan ovat tehneet todellisen läpimurron viime vuosina. Millä
mielin olet seurannut kirja-alan nopeaa kehitystä?

Ensimmäinen Hautalehtoni tehtiin sen ilmestymisen jälkeen e- ja äänikirjaksi. Kustantaja kysyi varovasti miten suhtautuisin tällaiseen uutuuteen, mutta minua ei tarvinnut ylipuhua e- ja äänikirjan julkaisemiseen, sillä aavistin sen olevan tulevaisuutta. Äänikirja on tuonut paljon uusia lukijoita, esimerkiksi niistä jotka tekevät käsillään töitä eivätkä jaksa kuunnella radioita tai musiikkia. Putkiremontin aikaan meillä ollut putkimies bongasi nimen postiluukusta ja tuli iltapäivällä kertomaan missä kohtaa oli äänikirja Troijalaisessa menossa.
Kulunut koronakevät aiheutti sähköisten kirjojen osalta aikaloikan, kun lukijat eivät päässeet kauppoihin eikä kirjastoihin. Lukumäärät pumpsahtivat muutamassa kuukaudessa tasolle jota oli ennustettu saavutettavan muutaman vuoden kuluttua.

Kirjailijalle on tärkeää että hänen tarinansa löydetään ja ne kohtaavat ihmisen. Alustalla tai muodolla ei ole minulle merkitystä. Olen iloinen siitä, että koko tuotantoni on löydettävissä sähköisesti eri palveluista, ajatellen että jos sähköisiä muotoja ei olisi, joutuisivat ihmiset jonottamaan kirjastoista niitä kohta loppuun luettuja ensimmäisiä kirjoja tai yrittää löytää niitä käytettyinä.

Kiitos haastattelusta. Kerrotko vielä lopuksi, mitä muuta lähiakoina
tapahtuu?

Lähiajat ovat minulle kutkuttavia parillakin rintamalla. Valitettavasti tässä haastatteluhetkellä en pysty niistä vielä lausumaan mitään, mutta syksyn mittaan näyttäisi olevan luvassa iloisia aikoja ja hyviä uutisia jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Pidän syksyllä virkavapaata, että saan rauhassa kirjoittaa seuraavaa Hautalehtoa. Piipahdan myös Ahvenanmaalla haistelemassa meri-ilmaa ja poimimassa katajanmarjoja.

Ruska (Bazar) on saatavana e-kirjana ja Ville Tiihosen lukemana äänikirjana. Lue näyte kirjasta.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone