Suomalainen ”hevileffa” voitti yleisöpalkinnon Varsovassa – levitysoikeudet myyty 20 maahan

hevi reissu

Suomalainen komediaelokuva Hevi reissu voitti näytelmäelokuvien yleisöpalkinnon Varsovan kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla viikonloppuna.

Varsovan festivaalit ovat yksi itäisen Euroopan tärkeimmistä elokuvafestivaaleista.

Jukka Vidgrenin ja Juuso Laation ohjaama Hevi reissu on saanut tänä vuonna myös yleisöpalkinnot Miskolz:issa Unkarissa Jameson Cinefest -festivaaleilla ja Fantasy Filmfestillä Saksassa sekä parhaan elokuvan palkinnon Oostenden elokuvafestivaaleilla Belgiassa Taste of Europe -sarjassa.

Elokuvan levitysoikeudet on myyty lähes kahteenkymmeneen maahan ja sitä levitetään parhaillaan Yhdysvalloissa.

Yli kolmen miljoonan euron budjetilla tehty Hevi reissu on kallein Suomessa koskaan tuotettu komedia. Elokuva kertoo pohjoissuomalaisesta hevibändistä, joka pyrkii puoliväkisin soittamaan isolle festarikeikalle. Pääosissa nähdään Johannes HolopainenMinka Kuustonen ja Ville Tiihonen.

Katso Hevi reissu -leffa.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone