Seppo Jokinen: Rahtari

kve000nl63m

Seppo Jokinen – Rahtari

Crime Time, 271

Taattua tavaraa

Seppo Jokinen on takuuvarma dekkaristi. Yli kahdenkymmenen kirjoitetun kirjan jälkeen komisario Koskisen seikkailujen ystävät kautta Suomen tietävät, että jokainen uusi romaani on taattua tavaraa. Ja niin on Rahtarikin.

Jokisen kerronta on leppoisaa, vetävän ammattimaista ja turvallista. Poliisin työskentelyä hän kuvaa yksityiskohtaisesti ja vinksahtaneella huumorilla. Usein huumorin laatuun viitataan sanonnalla; ´Poliisihuumori´. Ja sitähän se parhaimmillaan onkin, kuten myös huonoimmillaan.

Rahtari kertoo nimensä mukaisesti tapahtumista, jotka liittyvät rekkakuskien elämään, salaisiin kuljetuksiin, IT-alan tietomurtoihin ja murhiin. Tällä kertaa liikutaan koko Suomen pituudelta pohjoisesta etelään. Mutta tapahtumat kulminoituvat taas Tampereen Hervantaan. Hienosti Seppo Jokinen keksii yhä uudestaan ja uudestaan Hervannan maisemat ja tietotekniikkatalot ja yliopiston tienoot, yhdistää niitä paikallisiin rekka- ja logistiikkakeskuksiin ja maustaa kaiken mitä yllättävimmillä rikoksilla.

Tällä kertaa jämäkkä komisario yllättäen sotkee myös henkilökohtaista elämäänsä. Uusi rakkaus tuntuu luontevalta ja vaikka vanhojen ihmisten lepertely ei kovin herkulliselta aiheelta kuulostakaan, on Jokinen kirjottanut sokeriset ihmissuhdekohtaukset yllättävän sujuvasti. Komisario Koskinen ei tahdo päästä irti menneistäkään rakkauden pauloista.

Tapahtumat, rikosten motiivit ja pinnan alla kuohuva väkivalta luovat Rahtariin hyvän jännitteen. Jokinen osaa kuljettaa kohtauksia niin, että lukija alkaa hiljaa kiemurrella, kun odotukset ja yllättävät käänteet paljastavat pala kerrallaan rikollisen toiminnan kokonaiskuvaa.

Välillä kirjan henkilöiden nimet saavat lukijan hörähtämään. Jokisella on mielikuvitusta ja hän yllättää lukijan myös omalla ´kirjailijahuumorillaan´ nimeämällä henkilöitään mitä oudoimmilla sukunimillä.

Rikosten selvittyä ja kun kaikki langat on kerätty kasaan ja solmittu kiinni, jää komisariolle enää oma henkiläkohtainen elämäntilanne eteensä. Uusioperheen moninaiset ongelmat pistävät Jokisen taas miettimään tuttua ajatustaan; ´Mikä meitä ihmisiä oikein vaivaa?´

Jussi Wahlgren

 

Rahtarin voi lukea Elisa Kirjassa.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone