Olin Ruotsin etsityin rikollinen -kirja kertoo pankkiryöstäjä Toni Tuunaisen koskettavan tarinan: ”Yksikään rikollinen ei ole pohjimmiltaan onnellinen”

tuunainen

Tosielämän rikoksista kertovat true crime -kirjat ovat nousseet suureen suosioon. Nyt tarinansa kertoo entinen ammattirikollinen Toni Tuunainen, joka vastasi 2000-luvun alussa Ruotsia kohauttaneesta arvokuljetusryöstöjen sarjasta.

9789511369820Rovaniemellä syntynyt ja Ruotsissa kasvanut Tuunainen kertoo Olin Ruotsin etsityin rikollinen -kirjassaan rehellisesti omasta polustaan pankkiryöstäjäksi ja lopulta rikollisuutta ehkäisevän työn tekijäksi vankiloissa ja nuorisokodeissa.

Lienee sanomattakin selvää, että tätä kirjaa lukiessa tai kuunnellessa (äänikirja ilmestyy myöhemmin) pääsee mukaan lukuisille murtokeikoille ja ryöstöreissuille.

Tuunainen vietti koko lapsuutensa rikkinäisten ja moniongelmaisten ihmisten keskellä. Hän näki läheltä, miten väkivalta, rikollisuus ja päihteet tekivät tuhojaan perheissä. Pahinta oli, että olotila alkoi tuntua hänestä normaalilta.

Tuunainen kirjoittaa elämästään herkästi ja analyyttisesti. Syy-seuraussuhteet tuodaan esille eri elämäntilanteissa.

Elämä alkoi luisua sivupoluille jo lapsena hylkäämiskokemuksen seurauksena. Suhde biologiseen isään katkesi lähes kokonaan.

En kuullut hänestä enää mitään. Vuosikausia matkustimme isoäidin luo viet-tämään joulua, ja silloin isä ajoi aina jouluaattona autolla talon eteen. Minun piti mennä ulos, oli pimeää ja kylmää, usein melkein 30 astetta pakkasta. Seisoimme jonkin aikaa auton vieressä ja tuijotimme toisiamme. En usko että varsinaisesti keskustelimme, vaihdoimme vain pari lyhyttä lausetta. Sanottavaa ei ollut kovin paljon, kun tapasi kerran vuodessa ulkona kylmässä. Isä astui luokseni.

Tuunainen muutti alle kouluikäisenä äitinsä kanssa Ruotsiin. Lapin hiljaisuus ja kaunis luonto vaihtuivat kolkkoihin porraskäytäviin ja asfalttiin. Uusi maailma oli hänestä pelottava. Myös isäpuoli astui elämään.

Tuunainen kävi koulua, jossa oli suomalainen luokka. Vähemmistönä olleet suomalaiset joutuivat pitämään puoliaan ruotsalaisia ja muita kansallisuuksia vastaan.

Elämästä tuli yksinkertaisempaa, kun opimme puolustautumaan kunnolla. Emme halunneet alistua. Valmistimme heittotähtiä ja karatesauvoja, jotka piilotimme metsään, jotta ne olisivat saatavillamme, kun kimppuumme hyökättiin. Käytimme materiaalina kaikkea, mitä onnistuimme löytämään veistoluokasta tai kotoa kaapeista. Monet meistä olivat kokeneet kotona väkivaltaa, katsoimme paljon väkivaltaleffoja ja luulimme, että oli tärkeää osata tapella.

Tuunainen ajautui jo varhain pikkurikosten pariin. Näpistelystä tuli arkipäivää.

Täysikäisyyden kynnyksellä Tuunainen lakkasi näpistämästä lapsellisia juttuja. Hän alkoi tehdä rikoksia, joista koituisi taloudellista hyötyä.

Aloin ajatella pidemmälle, rikollisuus muuttui strategisemmaksi. Piti edistyä, kypsyä ja kehittyä, jos nyt niin voi edes sanoa. Aloitin yksinkertaisilla varkauksilla ja hankin helposti myytävää tavaraa, esimerkiksi autostereoita. Kuljin parkkipaikoilla, joko yksin tai jonkun kaverin kanssa, ja kurkistelin autojen ikkunoista sisään. Kun näin hyvät stereot, piti vain vääntää lukko rikki ruuvimeisselillä tai iskeä sivuikkuna auki, keplotella laite irti ja sitten häipyä äkkiä.

Tuunaunen kertoo olleensa syytön saadessaan ensimmäisen tuomion oikeudessa 19-vuotiaana. Tapauksella oli ratkaiseva merkitys tulevaisuuden kannalta.

Ensimmäinen yöni putkassa oli järkyttävä kokemus. Ennen kuin menin selliin, minun oli luovutettava vartijoille vyöni ja kaikki muu, millä voisin vahingoittaa itseäni. Ihan kuin elokuvissa. Sellit olivat nuhjuisia, likaisia ja aiempien kävijöiden töhryjen peitossa. Minusta tuntui yksinäiseltä ja suojattomalta.

Kun perhe hajosi 1990-luvun alussa, rikollinen maailma vei hänet lopullisesti mennessään. Lopullinen sysäys oli isäpuolen itsemurha.

Tuunainen analysoi ja suunnitteli tarkoin tekemänsä murtokeikat. Rakennuksiin murtautumista helpotti se, että opiskeli vuoden ajan sähkö- ja tietotekniikkaa ammattikoulussa..

”… näin rakennuksista usein, missä niiden heikot kohdat olivat, missä väliseinissä oli kipsiä, missä oli peltivahvistus. Tietenkin opimme myös kokemuksen kautta. Minulle ei ollut ongelma eikä mikään käydä läpi useita seiniä tai kiivetä tikapuita pitkin katolle ja katon kautta sisään päästäkseni tiettyyn huoneeseen, jossa ei ollut hälytyksiä.”

Ensimmäisen onnistuneen ryöstökeikan Tuunainen teki postissa Tukholman länsipuolella vuonna 1998. Hän kuvailee myös ryöstökeikkoja tarkkanäköisesti ja värikkäästi.

”Oli talvi, ja vaikka maassa oli lunta, iltapäivällä oli pimeää. Ajoimme paikalle usealla autolla ja jätimme pakoautot ennalta sovituille paikoille. Oli tärkeää vaihtaa autoa huomaamatta niin varhaisessa vaiheessa kuin mahdollista, koska ryöstö tapahtuisi keskeisellä paikalla ja poliisi olisi pian ensimmäisen pakoauton perässä. Kävin kierroksilla, adrenaliini virtasi. Matkalla lähiöön tsemppasimme toisiamme. Kokeneetkin ryöstäjät hermoilevat. Ajateltavaa on niin paljon, ja paljon on pelissäkin, oma vapaus noin alkajaisiksi.”

Rahakasojen jakaminen tuntu täydelliseltä. Hän halusi lisää. Rikoksista tulleet rahat hupenivat hetkessä, koska ryöstäjän arki oli  kallista. Tuunainen laskee käyttäneensä miljoonia kruunuja typeryyksiin.

Raha meni arkielämään. Tuhlasin kaiken mitä hankin ilman että oikeastaan olisin ostanut mitään. En käynyt matkoilla, en tehnyt investointeja. En ostanut taloja enkä asuntoja.

Tuunainen pohtii kirjassaan myös rikollismaailman ja tavallisen elämän eroja. Hän menee pintaa syvemmälle kertoessaan, miten kova hinta rikollisella elämällä on ollut.

Yksikään rikollinen ei ole pohjimmiltaan onnellinen. Rikollisessa maailmassa menestystä, asemaa ja kunnioitusta mitataan ainoastaan rahassa. Onni tulee kuitenkin sisältäpäin eikä liity millään lailla siihen, mitä autoa ajaa. Siihen vaaditaan työtä oman itsensä kanssa ja uskallusta tunnustella sisintään.

Kursivoidut kohdat ovat lainauksia kirjasta Olin Ruotsin etsityin rikollinen.

Lue näyte Olin Ruotsin etsityin rikollinen -kirjasta. Tulossa myös äänikirjana.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone