Raskaasta aiheesta on syntynyt Mokoman uran painavin levy. Elävien Kirjoihin ei ole itsesäälissä riuhtova erolevy vaan aiheena on laulaja Marko Annalan masennuksesta ottama selkävoitto. Mikä sopisi paremmin taustoittamaan masennuksen lannistaman mielen selviytymiskamppailua kuin mahdollisimman tyly skebavalli. Mokoma on löytänyt soundiinsa alavireistä vanhan liiton death-murinaa, joka antaa bändin mainioon riffivyörytykseen oikeanlaista turbobuustia. Nappuloita säätänyt ruotsalainen metallipää Jens Bogren on onnistunut enemmän kuin mainiosti. Mokoman historian tylyintä mättövaihdetta työstävä levyn nimibiisi Elävien kirjoihin lataa tonnin painoista metallia silmille kuin Meshuggah!
Levyn soundiosasto on kaikilta osin ihailtavan laadukasta. Rässiriffeissä on terävyyttä, kaahaamisessa on tappamisen meininkiä ja muhkea metalliputki yhdistelee perinteisen thrashin ja deathin parhaat puolet. Kuuntele vaikka totaalinen riffimyrsky Valtakunnassa kaikki hyvin – suvereenia toimintaa. Levy ei suinkaan ole pelkkää kuolon korinaa. Mukana ovat tutut Mokoma-elementit, vaikka aivan kevyin rokkiballadiosasto jää tällä kertaa kyntämättä. Mutta radiosoittoon kelpaavaa kaunosieluista ja vaimoväen sydäntä pallottelevaa kertosäettä löytyy vaikka Lunnaat-kappaleesta. Uhkakuva 6 esittelee jo edelliseltä albumilta tuttua nü-metal -tyylistä vokaalikokeilua. Annalan puhelaulu kuulostaa allekirjoittaneen korviin koomiselta, mieleen hiipivä Raptorin Oi beibi -tuulinen vivahde häiritsee kuuntelukokemusta. Viisukolmikko Mutta minulta puuttuisi rakkaus, Hujan hajan ja Pohja on nähty on kuin albumi pienoiskoossa. Ensin mainittu ottaa vauhtia Viikate-henkisestä kaikukitarasta ja jatkossa sovitellaan päälle Timo Rautiaisen hyväksi toteamaa mustaa surupukua. Vimmaisen viiltävä Hujan hajan ja über-tyly Pohja on nähty ovat kiekon nimibiisin ohella allekirjoittaneen ehdottomat suosikit.
Tekstien osalta raskaus jää toiseksi tylyttävän riffin rinnalla. Synkästä ja musertavasta aiheesta huolimatta lyriikoissa ollaan jo paremmalla puolella, kertoja on hengissä! Annalan sanailussa on omakohtaista kokemusta mutta verhoiltuna kielikuvien ja vertausten taakse. Teksteissä ei luovuteta vaikka vastustaja on väkevä ja mahtava – taistelumieli on korkealla. Huomattavasti raastavampaa on läpikäydä Apulannan Tonin tai vaikka Jonne Aaronin erolevyjen viiltävää puukkojen viskelyä ja Niagaran putouksina vellovaa itsesääliä.
Elävien Kirjoihin tuo esille Mokoman monipuolisuuden kääntöpuolen, paikoin hempeimmät kertosäkeet vaikuttavat jo yleisön kosiskelulta. Myös Annalan huutopotkuraivarimöykkä ei täysin vakuuta. Annalalle pitää jakaa tunnustusta, mies ärisee, irvistelee ja riehuu todella intensiivisesti mutta allekirjoittanut ei joka viisun kohdalla vakuutu miehen murinamöykkäämisestä. Annalan rinnassa hakkaa turhan kaunosieluinen sydän. Kokonaisuus on kuitenkin maailmanluokan metallipaketti. Hengästyttävän raskaita ja tehokkaita riffejä, tasavahvoja viisuja ja paras mahdollinen tuotanto. Erikseen pitää jakaa isoa kättä rumpu-ja bassosoundille. Elävien Kirjoihin on todella vaikea ohitettava laitettaessa jonoon ja järjestykseen vuoden parhaita metallialbumeita.
