Gone Girl. Ohjaus David Fincher. Pääosissa Ben Affleck, Rosamund Pike. 142 min. K-16. 2014.
David Fincher on ohjannut mieltä hämmentäviä elokuvia kuten Seitsemän ja Fight Club – Gillian Flynnin menestyskirjaan perustuva Gone Girl (Kiltti tyttö) asettuu outoudessaan edellä mainittujen rinnalle. Flynnin kerroksellinen romaani on omiaan juuri Fincherin työmaaksi. Arvoituksellinen avioliittokuvaus vaihtuu välähdyksessä rikostarinaksi muuntuen matkan varrella absurdiksi mediapeliksi ja sukupuolten sodaksi. Heti leffan alkupuolella käydään läpi sosiopaatin tunnusmerkit. Tämä mielessä, elokuvaa kannattaa katsoa yllättäviä käänteitä odottaen. Ensimmäinen ratkaisumalli ei välttämättä osu oikeaan.
Elokuvan tunnelma on alusta lähtien epätodellinen ja siihen löytyy selityksiä seuraavan reilun kahden tunnin aikana. Ben Affleckin esittämästä perus-tossukkaasta löytyy piirteitä, jotka herättävät epäilyjä. Vaimo on kadonnut ja outoja yksityiskohtia paljastuu tutkinnan aikana. Mutta outo on myös Rosamund Piken näyttelemä kirjoittava ”syöjätär”. Kuka vie ja ketä, siihen saadaan vastaus vasta viimeisissä kuvissa.
Leffaa on hehkutettu medioissa varauksetta. Allekirjoittanut koki kuitenkin merkittävän uskottavuusongelman. ”Totuus on tuolla ulkona” mutta totuus ei asetu sovinnaisuuden rajoihin. Päähenkilöiden syvimmät motiivit jäävät avaamatta. Kaikesta huolimatta Fincherin työn jälki on suorastaan hämmentävää mutta vanha mestari Hitchcock olisi varmasti kertonut tarinan tiiviimmässä olomuodossa. Elokuvan mitta lähestyy puuduttavuuden merkkipaaluja.
Uskottavuuspulasta huolimatta elokuva pyörittelee mielenkiintoisia teemoja liittyen avioliittoinstituutioon, romanttisen rakkauden mielikuvaan, nykypäivän mediahuumaan ja ”kulissit ennen kaikkea” -asenteeseen. Rosamund Piken jäätävä viileys on kuin suoraan Hitchcockin leffoista, jopa häiritsevän alleviivaavasti. Ben Affleckin roolihahmo kasvaa tarinan kuluessa tossukasta reviiriään puolustavaksi mieheksi. Myös unisen pikkukaupungin etsivää esittävä Kim Dickens on roolissaan aivan mainio.
Elokuvaa voi katsoa myös Ben Affleckin esittämän perustossukan kasvutarinana. Viimeisten kohtausten kohdalla on pakko todeta kaksikon ansainneen toisensa, astia on kantensa valinnut. Hattua pitää nostaa Fincherille – nimittäin melkoisen koukeroisesta ja eri aikatasoilla hyppivästä tarinasta on saatu kuitenkin viihdyttävä elokuvaversio.
