Rap-tähti poistettiin lentokoneesta Tukholmassa – pyytää faneja boikotoimaan SAS-yhtiötä

Yhdysvaltalaisräppäri Desiigner poistettiin maanantaina Scandinavian Airlinesin lennolta Tukholmasta Muncheniin, The Blast kertoo.

Panda-singlellään USA:n listaykköseksi nousseen räppärin mukaan lentohenkilökunta kävi häneen ”käsiksi”, jonka jälkeen hänet poistettiin koneesta. Hänen mukaan tapaukseen liittyy rasistisia piirteitä.

Desiigner, oikealta nimeltä Sidney Royel Selby III, julkaisi tiistaina Instagramissa videon, jossa hän pyytää kaikkia fanejaan boikotoimaan SAS-yhtiötä. Hän on poistanut suorasanaisen videonsa Instagramista. Se on kuitenkin katsottavissa TMZ-sivustolla.

Teksti jatkuu ilmoituksen jälkeen.

Lentoyhtiö SAS:n kommentoi tapausta The Blast -sivustolle. Yhtiön mukaan koneesta poistettiin maanantaina uhkaavasti käyttäytynyt mieshenkilö. Yhtiö ei nimennyt henkilöä.

”Turvallisuus on meidän ensisijainen tavoitteemme ja uhkaava käyttäytyminen matkustajien ja miehistön välillä ei ole missään muodossa hyväksyttävää”, SAS:n edustaja kertoi.

Desiigner ei ole kommentoinut välikohtausta sittemmin. Hänen Euroopan-kiertueensa jatkuu suunnitellusti.

View this post on Instagram

Up ☁️

A post shared by Desiigner (@lifeofdesiigner) on

 

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone

Yksi kommentti

Kommentit suljettu.