Olli Lindholmin muistokonsertit Porissa ja Tampereella – ”Parasta mitä me voimme Ollin muistoksi tehdä”

olli_lindholm_(kuva_jari_latomaa)

Yö-yhtye järjestää edesmenneen solistinsa Olli Lindholmin muistokonsertit Porin Isomäki Areenalla 10.5. sekä Tampere-talossa 11. ja 12.5.

Lindholm menehtyi sairauskohtaukseen 12.2.2019. Hän oli kuollessaan 54-vuotias.

”Laulu rakkaudelle – Olli Lindholmin muistolle” -konserttien solisteina vierailevat Ollin läheiset ystävät, kollegat ja biisintekijät kuten Suvi Teräsniska, Juha Tapio, Pate Mustajärvi, Pauli Hanhiniemi, Antti Kleemola, Timo Kiiskinen ja Herra Ylppö.

Konsertit koostuvat Yön rakastetuista lauluista sekä puheosuuksista, jotka pitävät Vexi Salmi ja Tommy Hellsten.

”En osaa nyt oikein itkeä, enkä rukoillakaan. Mutta osaan soittaa ja ehkä ihan vähän laulaakin.
Musiikkihommat tuntuvat ainoalta oikealta tavalta kunnioittaa ja muistaa kaveria ja työtoveria”, sanoo Yö-yhtyeen rumpali Ari Toikka.

“Parasta mitä me voimme Ollin muistoksi tehdä, on saattaa yhteen nämä laulut ja nämä ihmiset; sekä läheiset, kollegat, ystävät että yleisö. Ollille maailman tärkeimmät asiat”, toteaa pianisti Mikko Kangasjärvi.

Konserttien lipunmyynti alkaa Lippupisteessä tänään maanantaina 18.3.

Kuva: Jari Latomaa

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone