Näyttelijätähti Bryan Cranstonia epäiltiin murhasta

bryan-cranston

Näyttelijä Bryan Cranstonia epäiltiin murhasta takavuosina. Hän kertoi asiasta vieraillessaan The Tonight Show`ssa.

Näyttelijän mukaan hän oli töissä floridalaisessa ravintolassa, kun paikan kokki surmattiin.

Rikostutkijat kiinnostuivat Cranstonista ja hänen samassa ravintolassa työskennelleestä Kyle-veljestä, koska he olivat he olivat kertoneet inhoavansa surmattua miestä.

”Surmattu keittiömestari oli nimeltään Peter Wong. Hän oli hyvä kokki, mutta kerrassaan kamala ihminen. En ollut koskaan aiemmin tavannut henkilöä, jota olisin inhonnut yhtä paljon. Poliisit tulivat työpaikallemme ja kysyivät, olemmeko kuullee, että joku on uhannut tappaa Wongin ”, Cranston kertoo.

Pian tapahtuneen jälkeen Cranston ja hänen veljensä ottivat lopputilin ja lähtivät moottoripyöräreissulle Yhdysvaltain itärannikolle. Veljesten viha kokkia kohtaan tuli poliisitutkijoiden tietoon.

”Saimme kuulla, että polisit olivat perässämme. Puhuimme asian selväksi poliisin kanssa.”, Cranston muistelee.

60-vuotias näyttelijä tunnetaan muun muassa Walter Whiten roolistaan draamasarjassa Breaking Bad. Hänen elokuviaan ovat muun muassa Godzilla ja Rock of Ages.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone