MOT tänään: Nita, 27, kävi läpi sukupuolenkorjausprosessin, mutta katui

Sukupuolen korjaukseen haluavien nuorten tyttöjen määrä on kasvanut voimakkaasti. Syytä ei tiedetä. Monet vanhemmat pelkäävät, että sukupuolen korjaaminen ei ole paras ratkaisu hoitaa vakavasti oireilevien nuorten ongelmia.
Kuva:
Naisesta mieheksi ja takaisin. Nita kävi läpi sukupuolenkorjausprosessin, mutta katui.
Kuvaaja:
Janne Järvinen / Yle

Illan MOT-ohjelma kertoo, että sukupuolen korjaukseen haluavien nuorten tyttöjen määrä on kasvanut voimakkaasti.

Nyt monet vanhemmat pelkäävät, että sukupuolen korjaaminen ei ole paras ratkaisu hoitaa vakavasti oireilevien nuorten ongelmia.

Nuorten sukupuoli-identiteetin tutkimukset ovat moninkertaistuneet viime aikoina. Kuudessa vuodessa lähetteiden määrä on nelinkertaistunut. Valtaosa on tytöiksi syntyneitä, jotka kokevat olevansa vastakkaista sukupuolta, eli haluavat pojan sukupuolen.

Sama ilmiö on havaittu kaikissa länsimaissa. Syytä ei tiedetä.

MOT tapasi nuoren, joka kertoo kokemastaan inhosta naisen ruumistaan kohtaan. Oma kroppa tuntui väärältä ja hän viilteli itseään. Hän ei löytänyt siihen muuta ratkaisua kuin sen, että hän on poika.

Hoitoon pääseminen voi nuoren mielestä kestää liian kauan: he haluavat sitä heti.

Nuorten vertaisryhmissä annetaan neuvoja siitä, mitä tutkimuksissa kannattaa sanoa, että saa transdiagnoosin. Lääkäri kertoo haastattelussa, että saattaa olla yksittäisiä kouluja, joissa yhtäkkiä on useita, jotka haluavat diagnoosin.

Jos vanhemmat vastustavat nuoren halua korjata sukupuoltaan, ovatko he transfobisia vai välittäviä vanhempia?

Setan näkökulmasta Suomessa hoitoja pitäisi saada nykyistä aikaisemmin, ja viranomaisen pitääkin puuttua jos vanhemmat eivät tue nuorta. Setan mukaan hoitoja vastustavat vanhemmat voivat pyrkiä ”eheyttämään” nuoren.

Hoidot ovat peruuttamattomia ja jotkut vanhemmat pelkäävät, että lapsi myöhemmin katuu.

Ohjelmassa tavatraan 27-vuotias Nita, joka katuu muutostaan naisesta mieheksi. Siitä, että ihminen katuu tai kokee mielenterveysongelmaisena saaneensa diagnoosin liian helposti, ei Nitan mukaan kuitenkaan saisi puhua.

Katujien määrästä ei tiedetä. Sitä aletaan nyt vasta selvittää.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone

4 kommenttia

  1. Lopultakin! Saisiko tämän jälkeen käsittelyyn, miten joidenkin mielestä 6v:lle pitäisi antaa oikeus vaihtaa sukupuoltaan ja miten hullua se on?

  2. Tämä on seurausta siitä, että kaikki pitää hyväksyä ”normaalina” vaikka kyseessä on mielenterveysongelma. Oikeanlaista apua ei anneta vaan lähdetään mukaan pahentamaan asiaa.

  3. Koko sukupuolenkorjaus on sairas jo ajatuksena. Koska sukupuolessa ei mitään vikaa ole. Vaan nupissa ja omassa identiteetissä. Lääkärien ja hallituksen tulisikin kieltää lailla ympäripallon koko leikkaus.

  4. No niin ja heti on kommenteissa konservatiiviset, fobiset punaniskat vauhdissa. Ei sitten tullut kellään teistä mieleen, että tämän katumisilmiön syy todennäköisesti on vaillinainen seksuaalisuus- ja sukupuolikasvatus. No, eipä tietenkään tullut, mikäli lähtöoletus on tuollainen kuin teillä.

    Minulle ei ainakaan peruskoulussa kerrottu muista kuin heteroista, homoista ja lesboista, ja niistäkin hyvin niukasti. Itse en ole mitään niistä, ja lähemmäs kolmikymppiseksi asti luulin, että olen, mutta viallinen sellainen. Transsukupuolisuudestakin sain tietää vuosikausia myöhemmin, en enää muista mistä, mutta mitään ”virallista” kautta se ei ollut. Internetin syövereistä ihan itse sai kaivella enemmän tietoa seksuaalisuus- ja sukupuoliasioista.

    Jotta näin siinä käy kun yritetään peitellä ja hyssytellä näitä asioita, lokeroidaan ihmiset tiukasti pojiksi ja tytöiksi, miehiksi ja naisiksi jne. eikä olla ennen kuin viime vuosina vasta alettu lapsille/nuorille opettaa kuinka laaja spektri on. Vieläkin lienee lovia joissakin koulussa. Eikä siinä tietenkään mitään jos siellä lokerossaan haluaa pysyä, mutta sitä ei saisi myöskään kieltää sellaisilta, jotka haluavat sieltä pois, koska eivät sinne kuulu.

    Pitäisikö teidän mielestänne lääkkeetkin kieltää, koska pieni osa käyttäjistä saa niistä sivuoireita? Entä pitäisikö uskonnot kieltää, koska osa uskovista hurahtaa niin fanaattisesti ko. asiaan, että alkaa tuputtaa uskomuksiaan muille ja lahdata vääräuskoisia? Viis näistä ihmisistä jotka saavat apua lääkkeistä, tai jotka ovat maltillisia uskossaan. Ei kun niin, heillähän ei taidakaan olla ihan kaikki kotona, vai miten se meni? Tai hei, pitäisikö leipä ja maito kieltää, koska osa ihmisistä ei siedä gluteenia tai laktoosia? Tosi toimiva logiikka, eikö?

Kommentit suljettu.