"Miekkailija-elokuva on visuaalisesti kansainvälistä tasoa"

Miekkailija_800b

Miekkailija. Ohjaaja: Klaus Härö. Pääosissa: Märt Avandi, Ursula Ratasepp. 99 min. K-7.

Klaus Härön edellisestä teatterilevitykseen päässeestä elokuvasta Postia pappi Jaakobille (2009) ehti kulua pitkä tovi. Maamme nykyohjaajien parhaimmistoon kuuluva ohjaaja tekee paluun Miekkailijalla, joka kertoo tarinan Endel Nelisistä. Tosipohjaisuudesta huolimatta kyseessä ei elämäkertaelokuva, sillä Miekkailija keskittyy lyhyeen jaksoon päähenkilönsä elämässä.

Maajoukkuetason miekkailija Nelis (Märt Avandi) piiloutuu 1950-luvun Virossa Stalinin vainoja pestautumalla tekaistulla nimellä haapsalulaisen koulun liikunnanopettajaksi. Työssään hän kykenee hyödyntämään erityisosaamistaan mutta joutuu samalla törmäyskurssille järjestelmän kanssa, sillä koulun rehtorin (Hendrik Toompere) mielestä yläluokkainen laji ei sovellu kommunistisen paratiisin tulevien työläisten rakennusaineeksi.

Neuvosto-Virossa ihmiset elävät jatkuvassa pelossa ja paranoiassa, ja pelkkä yksilöllisen mielipiteen ilmaisu voi koitua kohtalokkaaksi. Härö kuvaa onnistuneesti sortoa vastaan nousemisen psykologista painetta, ja vaikka elokuva keskittyy yksilöön, käsittelee se samalla laajempaa tematiikkaa.

Härö on aina ollut pikemminkin konservatiivinen traditionalisti kuin uudistaja, ja myös Miekkailija rakentuu klassisesta kerronnasta. Muodoltaan se on perinteinen urheiluelokuva, jonka käänteet urheilunäyttämöllä on helppo ennustaa. Visuaalisesti elokuva on kansainvälistä tasoa, ja etenkin kuvat sumuisesta Haapsalusta ovat hienosti toteuttuja.

Härö osoitti jo elokuvissaan Näkymättömässä Elina (2002) ja Äideistä parhain (2005) olevansa taitava lapsiohjaaja, ja myös Miekkailijan lapsiroolit ovat onnistuneita. Myös elokuvan humaanius ja inhimillinen lämpö synkkyyden keskellä ovat tuttua Häröä, jonka tuotantoa leimaavat optimistinen ihmiskuva ja kristillinen symboliikka.

Miekkailija vuokrattavissa Elisa Viihteestä.

J. K. SILVENNOINEN

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone