Uutta Maanantai-sarjaa on kuvattu helmikuun alusta lähtien eri puolilla pääkaupunkiseutua. Mesta.net vieraili kuvauksissa Vantaan Tulisuudelmassa, jonne oli lavastettu missikisat.
Nuoret missikaunottaret astelevat upeissa iltapuvuissaan Original Sokos Hotel Vantaan lavalle.
Kuka heistä kruunataan Miss Suomettareksi? Jännitys tiivistyy. Yleisö on hiiren hiljaa. Arvovaltainen raati on tehnyt päätöksensä ja luovuttaa voittajan nimen sisältävän kuoren juontajalle.
Miss Suomettareksi kruunataan keuruulainen Kerttu, joka on oikeasti Shirly Karvinen…
Hetkinen.
Käynnissä eivät olekaan oikeat missikisat, vaan Elisa Viihteen uuden alkuperäissarjan Maanantain kuvaukset.
Tänään kuvattavassa kohtauksessa on sarjan suurin ja vaativin lavastus. Kaiken pitää olla kuin oikeassa missikisassa. Mukaan kutsuttu yli 70 avustajaa, jotka tuovat kohtaukseen aitouden tunteen.
Elokuussa julkaistavan komediasarjan ovat luoneet pitkän linjan käsikirjoittajat John Lundsten ja Melli Maikkula. Sarjan ohjaa Samuli Valkama.
”Maanantai-sarjan jokainen kuusi jaksoa kertovat itsenäisen tarinan. Tapahtumat ovat realistisia ja vakavasti näyteltyjä, mutta jokaisessa jaksossa tapahtuu jokin outo asia, joka kääntää kaiken päälaelleen”, myös sarjan tuottajana toimiva Melli Maikkula kertoo kuvausten lomassa.
Maikkulan mukaan sarja on saanut vaikutteita hänen Cannesissa palkitusta Katto-lyhytelokuvasta.
”Molempien tyylilajina on maaginen realismi. Ajattelimme, että olisi hauska laajentaa tematiikkaa komediallisen moottorin avulla.”
Juttu jatkuu kuvan jälkeen…

Shirly Karvinen esittää sarjassa Kerttu-nimistä missiä. Kuvaukset palauttivat mieleen vuoden 2016 Miss Suomi -kilpailut, jossa hänet kruunattiin Miss Suomeksi.
”En ole pitkään aikaan ollut tällä tavoin maskeerattavana. Kävellessäni ulos maskihuoneesta iltapuvussa ja korkkareissa, tuli outo flashback, että tämän olen kokenut joskus aikaisemminkin”, Karvinen naurahti.
Radiojuontajana SuomiRock-kanavalla työskentelevä Karvinen toteaa, että kuvaukset tuovat kaivattua vaihtelua arkeen.
”Ihastuin heti käsikirjoitukseen ja tartuin mahdollisuuteen. Tykkään näytellä ja mennä oman mukavuusalueeni ulkopuolelle. On kiva rikkoa rajoja ja näyttää, etten ole ihan stereotyyppinen missi”, Karvinen pohti.

Jokaisessa Maanantain jaksossa on eri näyttelijät. Nyt kuvattavan jakson pääosaa, tuoretta perintöprinsessaa esittää Aamu Milonoff (kuvassa yllä). Hänen mielestään misseyttä pidetään turhan överinä asiana.
”Monesti ajatellaan, että he ovat vain kauniita satujen prinsessoja. Mutta kun kuuntelee tarkemmin heidän haastattelujaan, he ovat oikeasti tietoisia maailman tapahtumista.”
”Olen päässyt sarjan myötä sisälle misseyteen. Minulla uudet kynnet ja blondimpi tukka kuin oikeasti. Missiksi laittautuminen käy ihan oikeasta työstä”, Aamu Milonoff kertoi maskeerauksen lomasta.







Tack Filmsin tuottama sarja julkaistaan Elisa Viihteessä elokuussa 2019. Sarjan runsaaseen näyttelijäkaartiin lukeutuvat myös Jussi Vatanen, Jarkko Niemi, Pihla Penttinen, Matleena Kuusniemi, Antti Virmavirta, Ulla Tapaninen.




