Cannesissa palkittu kansainvälinen rikossarja Bullets on nyt katsottavissa kokonaisuudessaan Elisa Viihteen Aitiosta.
Krista Kosonen esittää kymmenjaksoisessa sarjassa rikostutkija Mari Saarta, joka soluttautuu Suomeen saapuneen terroristin (Sibel Kekilli) lähipiiriin. Peitetehtävän aikana tulee ruumiita ja myös oma henki on vaarassa.
Kosonen kuvailee roolihahmoaan Mari Saarta ilottomaksi ja ahdistuneeksi poliisiksi.
”Hän on omistautunut täysin työlleen eikä hänen elämäänsä mahdu juuri muuta. Se on surullista. Itse pyrin siihen, että elämäni tärkeimmät asiat eivät liittyisi työntekoon. Kun en ole töissä, olen kotona ja keskityn äitiyteen”, Kosonen sanoo.
Rooli oli hänelle fyysinen ja raskas. Sarjassa on vauhdikkaita taistelu- ja takaa-ajokohtauksia.
”Koska roolihahmoni toimii poliisina kentällä, minun oli harjoiteltava aseenkäyttöä ampumaradalla. En ollut aiemmin tutustunut aseisiin yhtä intensiivisesti. Harjoittelin myös oikeaoppisia juoksutekniikoita, jotta näyttäisin uskottavalta juostessa.”
”Koen kuitenkin, että sain parhaiten kiinni roolihahmosta ohjaaja Pete Riskin kanssa käytyjen keskustelujen myötä”, Kosonen summaa.

Kososen vastanäyttelijänä on sarjassa Game of Thronesistakin tuttu Sibel Kekilli. Näyttelijättäret ystävystyivät kuukausia kestäneen kuvausrupeaman aikana.
”Sibel on mahtava tyyppi ja loistava näyttelijä. Ei millään pahalla kotimaisia kollegojani kohtaan, mutta välillä on kiva näytellä tuntemattoman ihmisen kanssa ja vieläpä englanniksi. Englannin kieli toi näyttelemiseen uutta energiaa”, Kosonen toteaa
Bulletsia kuvattiin Helsingissä viime talvena ja keväällä. Helmikuusta huhtikuuhun kuvattiin pelkkiä yökohtauksia, jolloin pakkanen nousi korkealle.
”Sibelin mielestä oli ihan hullua kuvata 18 asteen pakkasessa. Naureskelin vain, että tällaista se on meillä Suomessa. Itselleni pakkasesta ei ole haittaa kuin vasta silloin, jos replikoiminen vaikeutuu naaman jähmettymisen takia.”
Kosonen saapui Bulletsin ensi-iltaan suoraan Norjasta, jossa hän kuvaa syksyn aikana HBO Nordicin Beforeigners -sarjaa.
”Alkuun tuntui uskomattomalta, kun minulle tarjottiin norjankielistä roolia. En usko, että joku on vaan lahjakas ja kykenee puhumaan vierasta kieltä tuosta vain, vaan se vaatii aivan helvetinmoisen työn. Norjan kielisten repliikkien opettelemiseen menee kymmenenkertainen määrä aikaa normaaliin verrattuna.”
”Jos kysyt, miten norjan puhuminen ylipäätään onnistuu, en osaa vastata siihen”, Kosonen naurahtaa.