Kirja-arvio: Margaret Atwood teki huikean dramaattisen jatko-osan Orjattaresi-romaanille

Margaret Atwood. Kuva Jean Malek.

Margaret Atwood: Testamentit – Otava 2019

Kanadalainen Margaret Atwood kirjoitti synkän ja väkivaltaisen romaaninsa Orjattaresi jo vuonna 1985.

54433Se kertoi Gileadin tyrannivaltiosta, jossa ihmiset oli alistettu totaalisen vallan alle. Ja varsinkin naiset, joilta oli viety kaikki oikeudet itseensä, kehoonsa ja jälkeläisiinsä. Ei ollut vaikea sijoittaa Gileadin tapahtumia Kanadan naapurimaahan USA:han.

Lukijat vaativat vuosia jatkoa romaanille. Atwood suunnitteli pitkään ja hartaasti. Lähivuosien tapahtumat Amerikassa saivat Atwoodin viimein tarttumaan aiheeseen uudelleen.

Testamentit kirjassa ollaan samoissa maisemissa, mutta noin viisitoista vuotta myähemmin kuin mihin Orjattaresi loppui. Päähenkilö on vaihtunut, samoin kertojat. Testamentit kirjassa on kolme vaihtuvaa naiskertojaa. Yksi on vanhempi, koulutettu ja kokenut `täti´, Lydia. Lydia on totalitäärisen vallankäytön mallikansalainen. Hän tottelee ja puolestaan kouluttaa, alistaa kasvavia nuoria naisia systeemin käytettäväksi.

Komentajan tytär Agnes ja Kanadalaisen vastarantaliikkeen suojatti Daisy ovat nuoria naisia, joilla vastarinta systeemiä kohtaan kasvaa sivu sivulta. Arduan Hallista löytyy rauhan ja kasvamisen tyyssija, jonne Gileadin hirmutyöt eivät yllä.

Lydian vastarinta on kasvanut hänen sisällään vuosikymmeniä. Mutta hän on edennyt julmassa yhteiskunnassa sovittautumalla vastaanpanematta ankaran systeemin valvojaksi ja ylläpitäjäksi.

Testamentit kirjassa on toimintaa ja juonenkäänteitä enemmän kuin Orjattaresi kirjassa. Tai TV-sarjassa. Atwood on päättänyt antaa toivottomassa dystopiassa eläville ihmisille sittenkin toivon kipinän. Hän kertoo sen takaumien kautta. Ja yhdistää kolmen eri kertojan tarinat lopussa ikäänkuin todistajanlausunnoiksi menneestä. Testamentit kirjan lopussa eletään kaukana tulevaisuudessa, vuodessa 2197.

Oman aikamme uhkakuvat totalitäärisestä hallitsemisesta ovat tuttuja jo kaikille tiedotusvälineiden jokapäiväisestä uutisonnista.

Atwoodin mestarillinen jatko-osa on inhimillisempi ja jopa viihteellisempi kuin alkuperäinen Orjattaresi. Se antaa lukijalle toivoa uudesta alusta. Uudesta oikeamielisestä maailmasta, joka tänä päivänä tuntuu sortuneen diktaattorien yksinvallan alle.

Maailma tarvitsee sellaisia näkijöitä kuin Margaret Atwood. Valo ei ehkä sittenkkään ole kadonnut maailmasta.

Jussi Wahlgren

Kuuntele näyte äänikirjasta tai lue näyte.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone