Suomalaiskirjailija muutti Kreikan saarelle – pitää novellikurssia suominaisille

Chania_Flash_mob1

Kalimera, Suomi! -pakinasarjan viides osa. Kirjoittajana on Kreetan saarelle muuttanut kirjailija Jussi Wahlgren.

Flash mobia ja kirjallisuuskurssia

Tammikuun lämpimin viikko on ohi Plataniaksessa. Sade vihmoo ikkunaruutuihin, tuuli on puuskissa tosi kovaa. Käyn lenkillä appelsiinitarhojen keskellä. Puita on tuhansia. Appelsiinit ovat kypsiä, oksat ovat raskaita niiden painosta. Kova tuuli pudottaa appelsiineja maahan.

Olen ollut paratiisisaarella kolme kuukautta. Alan viihtymään yhä paremmin. Arki menee jo rutiinilla.

Yllätyksekseni Hanian alueen suomalaisten naisten keskuudessa heräsi kiinnostus novellikurssia kohtaan. Päätin järjestää sen saman tien. Olemme nyt kokoontuneet pari kertaa ja paikalla on kymmenen osanottajaa. Suurin osa on aikoinaan tullut etelään lomalle ja löytänyt oman Adoniksen, tai Jorgoksen. Nyt heillä on aikuisia lapsia ja lastenlapsia.

Ohjaan Suominaisia luovan kirjoittamisen saloihin kaksi kertaa kuussa. Tapaamiset ovat aina mielenkiintoisia, yllättäviä ja lämminhenkisiä. Kaikilla on into tehdä ja oppia. Opettajan unelma.

Jussi_novelli2

Oliivipuuta kuluu uunissa. Istun usein uunin edessä huopa polvilla ja kirja nenän edessä. Sade ropisee ikkunaan. Tällä kertaa luen Tony Johanssonin esikoista, Kolmas matkustaja. Ruotsalainen taloushallintoa lukeva noviisi on tehnyt aikamoisen pläjäyksen. Hyvä Johansson!

Kuin ihmeen kautta sunnuntaina oli aurinkoista. Otin bussin Hanian keskustaan ja kävelin Venetsialaisessa satamassa. Suurin osa laituritavernoista oli kiinni. Mutta heti, kun aurinko oli tullut esiin, olivat muutamat tavernat kantaneet pöydät ja tuolit laitureille. Satamassa oli melkein ruuhkaa. Puoli kaupunkia oli lähtenyt sunnuntaikävelylle perheensä kanssa.

Yhtäkkiä Moskeijan luona alkoi tapahtua. Kuin tyhjästä paikalle ilmestyi kymmenen muusikkoa ja he istuivat laajaan puolikaareen ja kajauttivat soittimistaan kovaäänistä bouzouki-musiikkia. Kävelin uteliaana lähemmäs. Kohta tungoksen keskelle alkoi muodostua sirtaki-tanssijoiden rivi. Se suureni ja suureni. Ihmiset liittyivät jonon keskelle, pitivät toisiaan olkapäistä kiinni ja heiluttivat jalkojaan musiikin tahtiin.

”Mitä tapahtuu?” Kysyin vieressä seisovalta kreikkalaistytöltä.
”Flash mob, tule mukaan,” tyttö sanoi ja veti minut kädestä jonoon.

Hieman häkeltyneenä seurasin tanssijoiden jalkojen liikkeitä ja kohta osasin jo heiluttaa oikeaan suuntaan ja oikeaan aikaan. Tunne oli mahtava. Näin, että tanssijoiden jono ylettyi koko laiturin matkalle. Meitä oli varmaan kolme-neljä sataa tanssijaa. Kaikki nauroivat ja sekosivat välillä askeleissa. Kun musiikin rytmi muuttui nopeammaksi ja askeleet vaikeammiksi, minä jättäydyin pois jonosta.

Hengitin kuin sukeltaja noustuaan pintaan. Avalonin tuttu tarjoilija toi minulle pienen raki-lasin ja kilisteltyämme joimme maljat.

”I zoi einei orea,”  Kostas sanoi, ”Elämä on ihanaa.”

Minä etsin sivukujilta rattoisan tavernan ja söin lounaaksi viinilehtikääryleitä ja yrttisalaattia. Lasillinen paikallista punaviiniä maistui myös hyvältä. Taivaalle alkoi kerääntyä taas pilviä. Tuuli voimistui. Kävelin tihkusateessa linja-autoasemalle ja hyppäsin Plataniaksen bussiin.
Kohta joku kosketti olkapäätäni bussissa. Käännyin katsomaan. Se oli sama tyttö, joka oli pyytänyt minut tanssimaan laiturilla.

”Bravo,” hän sanoi hiljaa hymyillen ja nousi jäädäkseen pois Agia Marinan pysäkillä.

Illalla Plataniaksessa satoi jo rankasti. Tuuli repi Bouganvillen varsia parvekkeen kaiteista irti. Jossain jyrisi ukkonen. Mutta minua se ei häirinnyt lainkaan.

Sydämeni oli lämmin.

Jussi Wahlgren 26.2.2016

 

Kolumnisarjan aiemmat osat: Osa 1. Osa 2. Osa.3.Osa.4.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone