Ex-suunnistaja Minna Kaupilta elämäkerta: ”koen paljastaneeni tarpeeksi, ehkä jopa liikaa”

minna kauppi kansi

Suomen kaikkien aikojen paras suunnistaja Minna Kauppi saa omaelämäkerran.

Like Kustannuksen julkaisema Minna Kauppi – Suunta/vaisto ilmestyy torstaina 23.4.2020 ja sen kirjoittaa Ari Väntänen.

Kauppi (s. 1982)  on suunnistuksen yhdeksänkertainen maailmanmestari ja Vuoden urheilija vuodelta 2010.

minna kaupp kanskuvaHuhtikuussa ilmestyvässä elämäkerrassa hän avautuu paitsi uransa vaiheista ja menestyksensä salaisuuksista myös yksityiselämästään. Kaupin elämään mahtuu vastoinkäymisiä, kuten äidin varhainen kuolema, oma krooninen sairaus sekä eroon päättynyt liitto alkoholismin ja masennuksen kanssa kamppailleen urheilijapuolison kanssa.

”Tämä kirja kertoo tarinan pienestä asikkalalaistytöstä, joka halusi voittaa. Tämä on tarina intohimosta ja itsepäisyydestä, rajattomuudesta ja rajojen etsimisestä, ilon kautta tekemisestä, pään ja sydämen vuoropuhelusta. Tarina kertoo myös rakkaudesta ja surusta, luopumisesta ja löytämisestä. Kaikkea se ei kerro, mutta sen verran kuitenkin, että koen paljastaneeni tarpeeksi, ehkä jopa liikaa”, Minna Kauppi kertoo tulevasta Liken tiedotteessa.

Teoksen kirjoittaa yhdessä Minna Kaupin kanssa kirjailija, toimittaja ja suomentaja Ari Väntänen (s. 1974). Väntänen on aiemmin kirjoittanut kehutut ja menestyneet kirjat Hanoi Rocksista, Michael Monroesta, Apulannasta ja Stone-yhtyeestä.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone