Estado Novo: Estado Novo

estado

Hiili Hiilesmaa (raskaan musiikin tuottaja + toimintaa bändeissä kuten Road Crew, Kypck, Itä-Saksa, The Skreppers), Teppo Haapasalo (Purity, Trio Niskalaukaus), Jukka Puurula (Don Huonot, Itä-Saksa) ja Kalle Sundström (Itä-Saksa) ovat jo muutamia hetkiä viettäneet studion kuumottavissa tunnelmissa. Kun kyseinen hahmogalleria päättää tehdä analogisilla asetuksilla rohisevan ja 70-lukulaista raskasta rokkia peilaavan albumin, onnistumisprosentin virhekerroin pysyy matalalla. Estado Novo -nimen alle kätkeytyy Black Sabbathia, proto-doomia, psykedeelista vintagehämyilyä, Zeppeliniä ja orgaanisen sujuvaa bändityöskentelyä. Soundia on viilattu todella maukkaan rohisevaksi Tony Iommin ja Jimmy Pagen asettamien reunaehtojen puitteissa. Vuosikertatawaraa.

Tyypit ovat selvästi halunneet työstää 70-lukulaiselta vaikuttavaa materiaalia mahdollisimman tuhdin soundin avittamana. Kiekko, joka voi pyöriä kerrasta toiseen keskaripainotteisen perjantain taustavaikuttajana. Estado Novo sopii täydellisesti edellä mainittuun muottiin. Bändin tyyppien ei tarvitse kaataa kuulijaa uskomattomalla äänivallilla. Soitinmasturbaatiolla ei tarvitse puolustaa omaa paikkaansa universumissa. Estado Novo on hyvällä tavalla muotissa, oman genrensä rajoissa. Mutta vailla puristusta ja ylimielistä patemistä.

Kiekon viisuja on turha laittaa järjestykseen, kuin laittaisi riviin Sabbathin tuimimmat riffit – miksi ei pelkästään soita niitä yhä uudelleen ja uudelleen! Omia suosikkeja ovat kuitenkin kiimaisen särisevä Zeppelin/Sabbath-hybridi Dilettande ja Soundgardenin Sabbath-coverilta kuulostava The Method. Valituksen aiheet jäävät vähiin. Vokaalit ovat paikoin turhan aneemista Eddie Vedder/Mike Patton -tyylistä nuhakuumeilua. Osbournen tai Plantin tontille ei ole asiaa. Loppupäätelmänä laulusuoritus on enemmän grungea ja skebamurina 70-lukua. Toisaalta tietynlainen vuosikymmenten välinen ristiriita tuo kokonaisuuteen jännitteitä. Estado Novon vahvuus on näkemyksen laaja-alaisuudessa vaikka suhteellisen kapeassa genrelokerossa pyörivätkin. Bändi onnistuu kuulostamaan uskottavalta vintagekivitykseltä sortumatta kuitenkaan naapurilainoihin tai hiilipaperikopiointiin. Pienet yksityiskohdat ja genrelokeroon kuulumattomat temput tekevät musiikista elävää, ei pelkkää historian toistoa. Suositellaan varauksetta vapaasti hengittävän, vanhemman rock-murinan ystäville. Luonnollisesti vinyyliversio on ainoa oikea vaihtoehto.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone