Beastie Boys: Emme levytä enää

Beastie Boysin jäsenet Michael ”Mike D” Diamond ja Adam ”Adrock” Horovitz eivät aio levyttää uutta musiikkia yhtyeen nimen alla, kertoo New York Daily News. Päätös perustuu lupaukseen, jonka Diamond ja Horovitz tekivät yhtyeen edesmenneen jäsenen Adam Yauchin kanssa.

Yauch kuoli toukokuussa 2012 imusolmukesyöpään. Beastie Boysin julkaisi edellisen ja tähän tietoon viimeiseksi jäävän albuminsa, Hot Sauce Committee Part Two, vuonna 2011.

Asia tuli ilmi parhaillaan meneillään olevassa oikeudenkäynnissä, jossa käsitellään Beastie Boysin musiikin luvatonta käyttöä.

Mike D todisti New Yorkin oikeustalolla perjantaina.

– Emme tehneet kiertueita Adam Yauchin kuoleman jälkeen. Emme myöskään voi tehdä uutta musiikkia, koska sovimme asiasta yhdessä ennen hänen kuolemaansa, Mike D sanoi oikeudelle.

Vuonna 1981 perustettu Beastie Boys ei ole kuitenkaan hajonnut.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone