Babymetal: Babymetal

babym

Japanilainen musiikki-ilmiö Babymetal rantautui virallisesti Suomeen vasta toukokuussa, vaikka kyseinen albumi on julkaistu jo viime vuoden puolella. Babymetal on ’kawaii metallia’ eli J-popin ja metallin ristisiitosta – ok mutta erityisesti orkesterissa on kiinnittänyt huomiota laulavan tyttökolmikon eli Su-metalin, Yuimetalin ja Moametalin ulkomuoto. Kolmikko on kuin suoraan manga-sarjisten tai animen maailmasta. Japanissa Babymetalin ’tyttöihin’ osataan varmasti suhtauta eri tavalla – onhan erilaisten sarjishahmojen ympärille syntynyt elävää fanikulttuuri merkittävä osa paikallista populaarikulttuuria. Miten lienee asia Euroopassa. Nähdäänkö täällä hahmojen taakse vai onko metallipäiden ensimmäinen huomio ”tissit”.

Babymetal-ilmiöstä voi olla montaa mieltä. Kyseessä on tuote, tarkkaan mietitty ja ajatuksella paketoitu. Bändissä on kuitenkin myös iso annos raikkautta ja hyväntuulisuutta. Mutta ensin on keskityttävä seikkaan, joka haittaa suuresti albumin kuuntelua. Nimittäin Babymetalin omaa nimeä kantava albumikokonaisuus on yksi ”volyymisodan” selkeistä edustajista. Netistä fiilisteltynä Babymetalin musiikki potikii mukavasti – poppiskertsejä ja tiukkaa asenne/kuolonmetallia. CD-version laittaminen hieman puhdikkaampaan stereosysteemiin on ’virhe’. Turbobuustattu musiikki ei tahdo mahtua ulos kaiuttimista – jokainen soitin kilpailee tasapäisesti vokaalisuoritusten kanssa. Dynamiikan puutetta korostaa vielä alavireisen riffimurinan mielikuvituksettomuus. Kitaravyörytys tuntuu olevan vain tehoste. Muutamien viisujen kohdalla voidaan puhua lähes kuuntelukelvottomasta lopputuloksesta – esimerkiksi Catch me if you can ja Ijime, dame zettai -nimisissä siivuissa rumpu/tuplabasarisoundi on suorastaan naurettavan pöyhkeä. Halonhakkuu peitää kaiken muun alleen.

Kun siirrytään tietokoneelle ja pienempien kaiuttimien pariin, ongelma on lievempi mutta edelleen selkeä. Levyn kuunteleminen on hengästyttävä kokemus. Viisuista parhaan muistijäljen jättävät jo verkosta tutut sinkkubiisit. Megitsune tukehtuu hetkittäin massiiviseen ulkomuotoonsa mutta kertsissä on potkua, samaa voi sanoa Gimme cholocate -hitistä. Iine! on yhdessä mainion Head Bangya!! (tai kuten levyllä kirjoitetaan Head bangeeeeerrrr)-viisun kanssa allekirjoittaneen suosikkeja. Ideana Babymetal on mainio ilmestys. Tonnin painoisia riffejä ja poppikertsejä, lisänä tanssirytmejä. Toteutus kuitenkin ontuu. Myöskään viisumateriaali ei jaksa kantaa maaliin asti. Mukana on muutamia täysin turhia tekeleitä. Kiekon aloittava Babymetal death on suorastaan nolo ohilaukaus järjettömän yliaggressiivisessa death-vyöryssään.

Kuten todettua, ’vanhan koulukunnan’ kuuntelijan kannalta levy on osaltaan pilattu yltiöpäisen turbobuustatun soundinsa johdosta. Herää kysymys cd-version mielekkyydestä – Spotify-versio kuulostaa melkeinpä paremmalta. Kaikesta huolimatta orkesteriin kannattaa tutustua, jos kaikenlainen crossover-metalli on sydäntä lähellä. Paikoin Babymetal yltää viihdyttävyydessään parhauden korkeimmalle tasolle!

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone