Arvostelussa Karalahti: ”Dokumentti korostaa Jeren kykyä nousta aallonpohjalta aina takaisin pinnalle.”

Karalahti-dokumentti kertoo enemmän riippuvuudesta kuin urheilusta

Karalahti. Ohjaus: Juuso Syrjä. 117 min. K12.

Jere Karalahti muistetaan paitsi HIFK:n ja kiekkoleijonien järkälemäisenä pakkina myös iltapäivälehtien otsikoita koristasneista päihteiden käyttöön liittyneistä potkuistaan, törttöilyistään ja tuomioistaan. Jälkimmäinen puoli korostuu Juuso Syrjän dokumentissa, jossa Karalahtea ei esitetä urheilijana, jolla on päihdeongelma, vaan päihdeongelmaisena, joka yrittää myös pelata jääkiekkoa.

Tarina alkaa Helsingin Tapulikaupungista, jossa nuori Jere löysi kaveripiirin, jääkiekon ja päihteiden koko kirjon. Sinne se oli myös päättyä, kun vuonna 2008 alkaneen ryyppyputken seurauksena Karalahti sai haimatulehduksen ja vaipui kahdeksaksi päiväksi koomaan.  

Karalahti toteaa dokumentin alkupuolella yhdellä virkkeellä, ettei suosittele päihteitä kenellekään, mutta puhuu heroiinista kuin ensirakkaastaan. Nuoruuttaan muistellessaan hän vaikuttaa rehelliseltä ja avoimelta, mutta joitakin kysymyksiä Karalahti myös väistelee tai vähättelee. Se on vain inhimillistä. Moni oleellinen kysymys jää myös esittämättä – tai ainakaan niitä ei elokuvassa näytetä.

(juttu jatkuu)

Dokumentti korostaa Karalahden luontaista lahjakkuutta ja kykyä nousta aallonpohjista kerta toisensa jälkeen pinnalle. Hänen uransa oli kieltämättä komea sisältäessään mm. kaksi valintaa MM-kisojen all star -kentälliseen, mutta on ilmiselvää, että se olisi voinut vieläkin vaikuttavampi.

NHL:n ovea huippupuolustaja korkeintaan raoitti, vaikka Karalahtea pidettiin tuolloin pohjoisamerikkalaiseen kaukaloon paremmin soveltuvana pelaajana kuin HIFK:n joukkuekaveriaan, sittemmin pitkän NHL-uran tehnyttä stanley cup -voittajaa Kimmo Timosta.

Asian jossittelu jätetään dokumentissa muiden tehtäväksi. Karalahti itse toteaa valinneensa NHL-uran (lue: NHL:n päihdeohjelman) sijaan elämän. Kun katsoo kotivideota, joissa huuruinen Karalahti ei malttaisi lähteä tyttärensä syntymäpäiville kesken ryyppyreissun, voi kysyä, oliko valinta oikea. Toisaalta menetettyjen mahdollisuuksien perään itkeminen ei vie eteenpäin, ja Karalahti vaikuttaisi olevan sinut tekemiensä valintojen kanssa.

Yksityinen kännykkäkameralla kuvattu materiaali on dokumentin paljastavinta ja tietyllä tapaa järkyttävintä materiaalia. Karalahti sisältää myös runsaasti arkistomateriaalia, joka herättää nostalgisia tunteita ainakin 1990-luvun SM-Liiga- ja maajoukkuekiekkoa seuranneissa, sekä dramatisoituja kohtauksia, joissa Jere esittää itseään.

(juttu jatkuu)

Ääneen pääsee Jeren ohella puolensataa ihmistä, kuten hänen lapsuudenystäviään, perheenjäseniään, valmentajiaan ja pelikavereitaan. Sävy on suora mutta useimmiten renttua rocktähteä ymmärtävä. Erityisen osuvia ja punnittuja ovat Arton-isän lakoniset mietteet. Monet HIFK:n joukkuetoverit sen sijaan kieltäytyivät haastattelusta, samoin Jeren ex-vaimo.

Objektiivisemman näkemyksen pyrkivät antamaan eri alojen asiantuntijat, kuten jääkiekkoitoimittajat ja terveydenalan asiantuntijat. Huumeidenkäyttöä kommentoi poliisin näkökulmasta Jari Aarnio, joka Karalahden tavoin muistetaan myös muusta kuin ansiokkaasta työurastaan.

HIFK:n johtoporrasta edustavat Frank Moberg ja Pentti Matikainen pohtivat Karalahden ristiriitaisuutta organisaation kannalta. Toisaalta kyseessä oli kova puolustaja, joka avulla myytiin pelipaitoja ja kausikortteja. Toisaalta jatkuvat sopimusrikkomukset alkoivat syödä luottamusta ja otsikot häiritä joukkuetta. Lopulta myös HIFK:n mitta tuli täyteen.

Ammattiurheilussa anteeksiantoa tuntuu riittävän ja ongelmien maton alle lakaisua kestävän suurin piirtein niin kauan kuin seuran urheilullinen ja taloudellinen hyöty ovat sen kärsimiä imagotappioita suuremmat.

Dokumentin sävy muuttuu, kun aikamuoto vaihtuu imperfektistä preesensiin. Loppuosassa korostuu Karalahden uusi perheonni, mutta samalla yhdeksän vuotta raittiina ollut mies alkaa nauttia ”lääkärin suosituksesta viiniä ruoan kanssa”. Katsojalle näytetään nopeasti leikattuja videoita, joilla Karalahti kilistelee lasia milloin missäkin, eikä suinkaan aina kohtuudella ja ruoan kanssa. Ei aikaakaan, kun Lappiin suuntaunut ”poikain ilta ja pari viinilasillista” johtavat putkaan ja käräjille.

Dokumentissa ei suoraan kysytä, miksi gastronomisista harrastuksistaan vähemmän tunnettu mies halusi vielä kerran antaa mahdollisuuden aineelle, joka oli tuhota paitsi hänen uransa myös viedä hänen henkensä.

J. K. Silvennoinen

Osta Karalahti Elisa Viihde vuokraamosta

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone