Arvostelu: ”Taistelulähetit – 1917 luottaa yhden oton illuusioon.”

Taistelulähetit – 1917. Ohjaus: Sam Mendes. Pääosissa: George MacKay, Dean-Charles Chapman. 119 min. K16.

Keväällä 1917 kaksi Pohjois-Ranskan juoksuhaudoissa ryömivää brittikorpraalia saa hengenvaarallisen tehtävän. Koska puhelinlinjat ovat katkenneet, tulee heidän toimittaa vihollislinjojen läpi käsky toisen pataljoonan komentajalle peruuttaa seuraavaksi aamuksi suunniteltu hyökkäys. Pelissä on 1 600 sotamiehen henki mutta aikaa käytännöllisesti katsoen aivan liian vähän.

Sam Mendes osaa ohjata kelpo elokuvia, myös toiminnallisia sellaisia, mutta mitään Taistelulähetit – 1917:n kaltaista häneltä ei aiemmin ole nähty. Elokuva voitti ansaitusti Oscarin parhaasta kuvauksesta. Ehdokkuus oli Roger Deakinsille jo uran viidestoista mutta pokaali vasta toinen (ensimmäinen tuli Blade Runner 2049:sta).

Pitkiä otoksia yhdistävillä piilotetuilla leikkauksilla on luotu aiemminkin yhden oton illuusio, kuuluisimpina esimerkkeinä Alfred Hitchcockin Köysi (1948) ja Alejandro González Iñárritun Birdman (2015). Suuri määrä näyttelijöitä, avustajia ja lavasteita on vaatinut Taistelulähetit – 1917:n kuitenkin vielä tarkempaa kuvauksen suunnittelua ja editointia.

Kamera kulkee tiivistii ja reaaliajassa lähettien matkassa halki ei-kenenkään-maan juoksuhautojen ja raunoituneen maaseudun. Läsnäolon tuntu on voimakas tavalla, joka on tyypillisempää videopeleille, ja intensiteetti parhaimmillaan miltei samaa luokkaa kuin Pelastakaa sotamies Ryanin (1998) alkukohtauksessa.

Elokuva luottaa puhtaasti visuaaliseen elämykseen, jonka veroisen minulle tuotti elokuvateatterissa edellisen kerran Gravity (2013). Kerrontatekniikkaa lukuun ottamatta kyseessä on kuitenkin suoraviivainen ja perinteinen selviytymistarina, joka ei edes yritä sanoa mitään syvällistä sodasta tai ihmisestä.

J. K. Silvennoinen

Katso elokuva Elisa Viihde Vuokraamossa