80-luvun suosikkibändin kitaristin kuolinsyy selvisi: ”Hänellä oli takanaan rankka historia”

400

Viime keväänä menehtyneen brittiläisen Level 42 -yhtyeen kitaristin Rowland ”Boon” Gouldin kuolinsyy on selvinnyt, BBC uutisoi.

64-vuotias Gould löytyi kuolleena kotoaan 30. huhtikuuta.

Kuolemansyyntutkijan raportissa todetaan, että hän kuoli itsemurhan seurauksena. Raportin mukaan Goud sairasti kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja hän oli kertonut lääkärilleen kärsineensä masennuksesta koko elämänsä ajan. Hän kärsi elämänsä aikana myös päihderiippuvuuksista ja paniikkihäiriöistä.

”Boonilla oli takanaan vaikea ja moniongelmainen historia, joka on mielestäni vaikuttanut haitallisesti hänen mielenterveyteensä”, kuolinsyytutkijan assistentti Deborah Archer toteaa lausunnossaan.

Gould oli lahjakas muusikko ja suositun Level 42 -bändin kitaristi ja perustajajäsen. Yhtye nousi 80-luvulla huippusuosioon hittiensä Lessons In Love ja Running In The Family siivittämänä.

Lessons in Love nousi Britannian singlelistan ykköseksi ja USA:n listan sijalle 12. vuonna 1986, ja siitä tuli iso hitti myös Suomessa. Vuonna 1979 perustettu yhtye on julkaissut 11 studioalbumia.

Gould julkaisi urallaan myös soolomusiikkia. Häntä jäivät kaipaamaan kaksi lasta sekä vaimo, jonka kanssa hän oli naimisissa 17 vuotta.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone