YLE Teemalla kotimainen elokuvaharvinaisuus

YLE Teemalla nähdään tänään torstaina Ossi Skurnikin ainoa pitkä ohjaustyö, jännityselokuva Tie pimeään (1962).

Kuvaaja/Leikkaaja Skurnik oli ennen Tie pimeään -elokuvaa leikannut mm. elokuvat Asessorin naishuolet ja Kaasua, komisario Palmu. Vuonna 1953 Skurnik kirjoitti, kuvasi ja leikkasi jännärin Kasvot kuvastimessa  – ohjaajana toimi Ralf Rubin.

Tie pimeään -elokuvan Skurnik tuotti, käsikirjoitti, kuvasi ja myös leikkasi ohjauksen lisäksi. Vaikka kriitikot ylistivät elokuvaa, taloudellisesti hanke oli kohtalokas. Skurnikin tuotantoyhtiö sai niskaansa raskaat velat, sillä elokuva ei löytänyt yleisöään.

Elokuva kertoo nuoresta oikeustieteen ylioppilaasta Klaus Grahnista (Jarno Hiilloskorpi), joka lukee Nietzscheä ja kokee olevansa ”laumaihmisiä” parempi. Hän ajattelee kuuluvansa todellisten taiteilijoiden – yli-ihmisten – joukkoon. Jopa täydellinen rikos olisi hänelle mahdollista…

Hiilloskorven lisäksi elokuvassa nähdään Elina Salo, Ismo Kallio, Eila Ilenius ja Yrjö Tähtelä.

Elokuvan viileä tyyli oli edellä aikaansa. Näyttelijät olivat ”uuden ajan” tähtiä, joiden esiintyminen erosi studioelokuvien jäykistelystä. Kuvauksessa jokainen kuva oli harkittua.

Elokuvan jazzahtavan musiikin sävelsi  Kari Rydman.

Tie pimeään on viimeksi esitetty televisiossa MTV:n ohjelmistossa vuonna 1976.

 

 

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone