Viime hetkellä Dohan MM-kisoihin kelpuutettu aitajuoksija fiilistelee someen lisäämällä nostalgisella otoksella

mm-kisat

Aitajuoksija Elmo Lakka kilpailee sittenkin Dohassa.

110 metrin aituri oli alkujaan siinä 40 urheilijan joukossa, joka tulosrankingin perusteella olisi mahtunut kisoihin. Hänen edelleen kiilasi sellaisten maiden urheilijoita, jotka voivat ilmoittaa MM-kisoihin vain yhden urheilijan.

Kansainvälinen yleisurheiluliitto (IAAF) ilmoitti perjantaina, että kun MM-kisojen lopulliset ilmoittautumiset oli käyty läpi, todettiin, että poisjääntien takia lajeissa on vielä tilaa, ja Lakka sai kutsun kisoihin.

Aikamoinen pesukonekokemus. On menty suunnasta toiseen. Hyvä, että kuitenkin pääsin mukaan, ja kävi MM-kisoissa miten vaan, tämä prosessi kisoihin pääsystä jää kyllä ikuisesti mieleen”.

Lakka on lisännyt someen nostalgisen kuvan reilun 20 vuoden takaa.

Pieni meikäläinen ei varmasti kyllä osannut aavistaa, minkälaiseen ryöpytykseen pääsee syksyllä 2019 mukaan, vaikka silloin jo kirmailtiin kentillä lappu rinnassa. Hienoa päästä edustamaan Suomea minulle ensimmäisissä aikuisten MM-kilpailuissa. Tämä on pieni askel ihmiskunnalle, mutta valtava harppaus minulle urheilijana”.

(Lähde SUL)

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone