Uusi elämäkerta: Timo Tolkki kertoo muusikonurastaan ja tragedioistaan avoimesti ja itseään säästämättä

timo_tolkki_etukansi_240ppi

Kitaristi Timo Tolkki 54, kertoo tuoreessa Timo Tolkki: Hymni elämälle – Stratovarius-kitaristin tarina -elämäkerrassa värikkäistä käänteistä ja  tapahtumista elämänsä varrella.

Minervan kustantaman kirjan ovat kirjoittaneet pop-kulttuuriin erikoistunut toimittaja Anssi Eriksson ja Tolkki itse.

Tolkki kertoo elämänsä synkimmät ja valoisimmat hetket itseään ja ketään säästämättä.

Avoin elämäkerta paljastaa siviilielämän kompuroinnit siinä missä ammatilliset epäonnistumiset ja lapsuuden traagiset tapahtumatkin. Myös sukuriidoista, avioeroista ja mielenterveysongelmat puidaan turhemmin silittelemättä.

Toki pääpaino on musiikissa ja sen tekemisessä. Ja sillä tarinalla on kultaiset reunukset.

Kitara ilmestyi Timon Tolkin elämään jo viisivuotiaana. Ensikosketuksensa instrumenttiin hän sai soittotaitoisen serkun kautta.

”Serkkuni Tomi Ursin esitteli minulle kitaransa, kun olin viisivuotias. Se oli musta akustinen, ja olin siitä aivan haltioissani. Aina kun kävimme heillä kylässä Pihlajanmäessä, Tomi soitti ja lauloi The Beatlesia, Eight Days a Weekiä ja muita klassikoita.”

Tapio-isä menehtyi oman käden kautta vuonna 1978. Se muutti Tolkin elämän pysyvästi ja johti mielenterveydellisiin ongelmiin. Hän sulkeutui tiukasti kuoreensa ja erakoitui entisestään. Koulussa vain pari kaveria viihtyi hänen seurassaan.

”Äiti vei minut psykologille, jonka mukaan olin täysin lukossa tapahtuneesta. Muistan selvästi hänen sanoneen, että asia tulee väkisin ulos jossain muodossa, ja niinhän siinä sitten kävikin.”

Aikuisiällä Tolkki kävi vuosien ajan terapiassa. Myöhemmin hän sai diagnoosin kakkostyypin maanisdepressiivisestä mielialahäiriöstä. Hän on kuitenkin noussut aina sängyn pohjalta jaloilleen.

Kirjassa kerrotaan Stratovarius-yhtyeen klassisen kokoonpanon synnystä. Ensikohtaaminen laulaja Timo Kotipellon kanssa tapahtui vuonna 1994. Tolkki laittoi Soundiin ja Rumbaan ilmoituksen, jossa kerrottiin Stratovariuksen etsivän hevilaulajaa. Saapui kaksi vastausta, joista toisen lähetti Etelä-Pohjanmaalta kotoisin oleva 25-vuotias Kotipelto

”Menin tapaamaan Kotipeltoa Pitäjänmäkeen, jonne hän oli muuttanut Lappajärveltä. Hän opiskeli tuolloin Oulunkylän Pop/Jazz-musiikkiopistossa. Koputin hänen oveensa, ja hetken päästä sen avasi helvetin hyvännäköinen kundi, jolla oli pitkät vaaleat hiukset melkein perseeseen asti. Ajattelin että vittu, tuossa on etsimämme mies.”

Tolkki johdatti Stratovarius-yhtyeen menestykseen. Yhtye myi hänen aikanaan kolme miljoonaa albumia ja esiintyi 54 maassa.

”Keikat Etelä-Amerikassa olivat kaikkiaan täysin unohtumattomia. Pääsin ensimmäistä kertaa kokemaan, miltä tuntuu, kun 3 000 ihmistä laulaa mukana tekemääni kappaletta – jopa kovempaa kuin mitä bändi soitti. Katselimme vain toisiamme ja hämmästelimme, että mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu”, Tolkki muistelee kirjassa.

Kun Stratovarius menestyi ja kiersi maailmaa, sattui ja tapahtui. Tolkki muistelee, kuinka ruotsalaisella kosketinsoittajalla Jens Johanssonilla oli jatkuvasti mukanaan vasara, kaasutorvi ja sorkkarauta. Jokaisesta yhtyeen käyttämästä hotellista hajosi aina jotain. Miehelle oli oma tili, josta tihutyöt kuitattiin hotellista lähdettäessä. Esimerkiksi Budapestissä hän räjäytti wc-pöntön.

”Hän oli saanut jostain käsiinsä lavapyroja, tunki ne pönttöön ja survoi vielä mahdollisimman syvälle henkarilla. Sitten hän laittoi sytytyslangan palamaan, ja pönttö räjähti aivan kappaleiksi. Siitä tempusta hän pääsi kuitenkin kuin koira veräjästä, eikä kukaan tullut myöhemmin kyselemään korvauksia.”

Lähdettyään vuonna 2008 Stratovariuksesta Tolkki on perustanut useita kokoonpanoja, jotka ovat jääneet lyhytaikaisiksi. Hän haaveilee, että saisi esiintyä vanhojen Stratovarius-soittajien kanssa kanssa, edes yhden kerran.

Kirja maalaa kuvan muusikosta, jolle menestyminen ei ole itseisarvo. Tolkki toteaa, että musiikki ja muusikkous ovat lopulta vain yksi osa elämää.

”Vaikka olenkin henkeen ja vereen muusikko, tiedän että elämässä on lopulta muutakin kuin musiikki. Se ei voi täyttää elämää kokonaan. On oltava jotain muutakin. Musiikki on aina ollut minulle pelastautumiskeino, jonka avulla olen selvinnyt tänne asti. Olen purkanut siihen suruni ja ongelmani. Ne ovat tulleet sitä kautta ulos. Se on ollut silkkaa alitajuntaa.”

Kursivoidut kohdat on lainattu Timo Tolkki – Hymni elämälle -kirjasta. Lue näyte kirjasta täällä.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone