Uudessa tositelevisiosarjassa etsitään uskomattomia aarteita Suomesta

menneisyyden-metsastajat

Yle TV1:ssä 10. tammikuuta alkava Menneisyyden metsästäjät on uusi dokumentaarinen realitysarja, jossa historian perehtynyt kuusihenkinen harrastajaryhmä etsii ja löytää aarteita Suomen maaperästä.

Metallinpaljastimia ja uusinta digiaikaa apunaan käyttäen he vievät katsojat syvälle Suomen historiaan, joka osoittautuu löytöjen perusteella luultua ihmeellisemmäksi.

”Onnistuimme Menneisyyden metsästäjien kuvausten yhteydessä löytämään useita ainutlaatuisia esineitä, jotka tuovat uutta tietoa alueiden historiasta ja täällä asuneiden ihmisten elämästä”, kertoo sarjan päähenkilöihin lukeutuva Reijo Hyvönen.

Kahdeksanosainen sarja näyttää, minkälainen harrastus metallinetsintä on. Laji on kasvattanut suosiotaan viime aikoina. Ohjelmassa löytyy muun muassa hopea-aarteita, koruja ja soturihautojen miekkoja.

Sarja julkaistaan katalogina Yle Areenassa 10.1.2017 ja se on katsottavissa toistaiseksi.

Avausjaksossa tavoitteena on löytää vesilahtelaisen Laukon kartanon mailla olevalta Pohdon saarelta merkkejä Matti Kurjen ja Pohdon välisestä myyttisestä kaksintaistelusta.

Kuva: Yle kuvapalvelu.

Elisa Viihteen ohjelmaopas.

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *