Uskomatonta mutta totta – Ultra Bra nousee festarilavoille 16 vuoden tauon jälkeen

Ulta Bra 2017

Yksi 90-luvun merkittävimmistä suomalaisista bändeistä tekee ensi kesänä näyttävän paluun estradeille. Ainutkertaiset keikat soitetaan kolmella Suomen suurimmalla festivaalilla eli Ruisrockissa, Provinssissa ja Ilosaarirockissa.

Paluukeikoille yhtyettä on kosittu usein. Kun sellaisten mahdollisuutta jälleen viime joulukuussa tiedusteltiin, yhtye huomasi, että ensimmäistä kertaa ne saattaisivat onnistua.

Meillä on niin paljon jäseniä bändissä, että aina jollain on ollut levy tekeillä tai vastaavaa. Tänä vuonna ihmisten aikataulut sopivat kerrankin yhteen ja päätös keikoista syntyi nopeasti. Nyt on se hetki, jolloin lähtisimme todellakin laulamaan festareille”, toteaa säveltäjä Kerkko Koskinen.

Ultra Bra Facebookissa



Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone