The Grand tourin hahmot sairastavat, toisen tuotantokauden turvaamiseksi otettava käyttöön varasuunnitelma C

the grand tour

Jeremy Clarksonin porukan The Grand Tour saattaa jättää kiertämisen vähemmälle.

Jeremy Clarkson potee keuhkokuumeen jälkivaikutuksia vielä pari kuukautta. Richard Hammondin kolarissa vaurioittunut polvi on lopullisessa iskukunnossa vasta kuukausien kuluttua. Miten onnistuu maapallon kiertäminen kuvauskohteesta toiseen?

Lienee selviö, ettei Clarkson lennä paikasta toiseen seuraavaan pariin kuukauteen. Amazon tuskin peruu koko tuotantokautta. On otettava käyttöön vaihtoehto C.

Oxford Timesin mukaan The Grand Tourin tuotantoyhtiö suunnittelee liikkuvan studion pystyttämistä Chipping Nortoniin, Oxfordin tienoille. Studio voisi olla käytössä jopa 13 viikon ajan – tuossa ajassa saataisiin riittävästi studionauhoituksia kymmenen jakson tarpeiksi.

Tosin The Grand Tourin temppuja on kuvattu ympäri maapalloa, joten matkustelua ei voi kokonaan jättää väliin. Studio-osuuksien kuvaaminen yhdessä paikassa antaisi kuitenkin etenkin Jeremy Clarksonille aikaa toipua iskukuntoon.

Ohjelman ensimmäisellä kaudella liikuteltava kuvausteltta pysyi paikoillaan noin parin viikon ajan. Sitten matka jatkui jälleen seuraavaan kohteeseen.

(Motoringbox.com)

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone