The Cranberries -laulajan kohtalosta lisätietoa – siivooja löysi ruumiin hotellihuoneen kylpyhuoneesta

Dolores O'Riordan

The Cranberries -yhtyeen laulaja Dolores O’Riordan kuoli äkillisesti maanantaina 46 vuoden iässä. Hän löytyi kuolleena sviitistään Lontoon Park Lane -hotellista. Suositun laulajan  kuolemasta ei ole annettu lisätietoa julkisuuteen eikä kuolinsyy ole tiedossa.

Nyt Daily Mail kertoo, että hotellin siivojat löysivät laulajan ruumiin kylpyhuoneen wc:stä. Lehden haastatteleman hotellin työntekijän mukaan tapaus on järkyttänyt suuresti hotellin henkilökuntaa.

”Luulen, että siivoojat menivät hotellihuoneeseen, koska huoneessa oli hiljaista eikä sieltä oltu poistuttu pitkään aikaan. Kyseiset työntekijät eivät ole kertoneet tarkempia yksityiskohtia muille työntekijöille, koska heitä sitoo salassapitovelvollisuus”, nimettömänä pysyttelevä henkilö sanoo lehdelle.

Hotelli suljettiin välittömästi ulkopuolisilta ruumiin löydyttyä. Poliisi tiedotti tiistaina, että kuolemaan ei epäillä liittyvän rikosta.

Dolores O’Riordan  oli parhaillaan levyttämässä Lontoossa uutta versiota yhtyeensä suurimmsta hitistä Zombie. Vuonna 1989 perustettu yhtye tunnetaan myös hiteistä Linger, Dreams ja Salvation. Yhtye on myynyt yli 40 miljoonaa albumia maailmanlaajuisesti.

Lue myös: Dolores O’Riordanin (1971-2018) viimeisiin elinvuosiin mahtui tragediaa – itsemurhayritys, isän kuolema, mielenterveysongelmat ja avioero

 

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone