Tänään TV:ssä yksi kuuluisimmista tieteiselokuvista – sai ilmestyessään hämmentyneen vastaanoton

blade runner

Blade Runner (K16) – Sub

Philip K. Dickin romaaniin perustuva Blade Runner on yksi kaikkien aikojen kuuluisimmista tieteiselokuvista.

Vuonna 1982 valmistunut elokuva sijoittuu dystopiseen Los Angelesiin vuonna 2019.  Avaruuden poliisi jahtaa tulevaisuuden suurkaupungissa avaruudesta pakoon päässeitä jäljennösihmisiä.

Pääosia esittävät Harrison Ford, Rutger Hauer ja Sean Young.

llmestyessään Blade Runner ei menestynyt odotetusti Pohjois-Amerikan teattereissa. Elokuva jakoi kriitikoiden mielipiteet ja elokuvateattereissa katsojien reaktiot vaihtelivat hämmennyksestä ihasteluun ja naurusta jopa raivoon.

Aika teki kuitenkin tehtävänsä ja Blade Runnerista tuli vuosien saatossa kulttiklassikko.

Historia on toistanut itseään, sillä vuosikausia odotettu ja hypetetty Blade Runner 2049 -jatko-osa ei myöskään noussut odotenlaiseksi hitiksi Pohjois-Amerikassa ilmestyessään vuonna 2017.

Tänään esitettävästä elokuvasta on tehty useita leikkausversioita, joihin on tehty pieniä muutoksia.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone