Tänään TV:ssä yksi 1990-luvun kovimpia toimintaleffoja – teki Will Smithistä tähden

99992
Vuonna 1995 valmistuneessa toimintakomediassa kaksi kovaotteista huumepoliisia (Will Smith ja Martin Lawrence) jäljittävät poliisin takavarikosta anastettua heroiinilastia.
Miamin auringossa kuvatusra elokuvasta tuli kassamagneetti ja sitä pidetään yhtenä 1990-luvun action-helmistä.
Pahat pojat valmistui noin 19 miljoonalla dollarilla, mutta elokuva tuotti maailmanlaajuisesti yli 140 miljoonaa dollaria. Leffa toimi samalla päätähtien Will Smihin ja Martin Lawrencen sekä ohjaaja Michael Bayn läpimurtona Hollywoodissa.
Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen.
 
Will Smithin elokuvaura alkoi Pahoista pojista. Kaksi hänen seuraavaa elokuvaansa, Independence day – Maailmojen sota ja Men in Black – miehet mustissa, olivat vieläkin suurempia kassamenestyksiä
Bad Boysin jatko-osa julkaistiin kahdeksan vuotta myöhemmin vuonna 2003.  Jatko-osan tapahtumat sijoittuvat niin ikään kahdeksan vuotta ensimmäistä elokuvaa myöhempään ajankohtaan.
Kolmaskin Pahat pojat oli pitkään sunnitteilla, mutta projekti lienee jo haudattu.
Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone