Tänään TV:ssä väkivaltainen ja ahdistava suomalaisdraama – koulukotinuoret kostavat raiskaajalle

Kino Suomi: Kissan kuolema – Yle Teema Fem Tiistai 6.3. klo 21:56

Raimo O. Niemen draamaelokuva kertoo koulukodin asukkaista ja henkilökunnasta sekä myös väkivallasta.

Vuonna 1994 valmistuneen elokuvan pääosissa ovat Marja Pyykkö ja Kalle Ahola, joka tuli myöhemmin tunnetuksi rockyhtye Don Huonojen keulahahmona. Pyykkökin tunnetaan paremmin ohjaamistaan elokuvista, kuten Sisko tahtoisin jäädä (2010) ja Kekkonen tulee! (2013)

Elokuvassa käytettiin paljon amatöörinäyttelijöitä, joista etenkin pääosan esittäjät saivat kehuja kriitikoilta. Kissan kuolema perustui Taru Väyrysen samannimiseen koulukotiromaaniin.

Elokuvaa kuvaillaan Ylen sivuilla seuraavasti:

Taru Väyrysen nuortenkirjaan perustuva elokuva sijoittuu koulukotiin, jossa liikkuu nuoria tyttöjä raiskaava ja valokuvaava Sika. Lähimetsissä vaanii vankilasta paennut entinen koulukotiasukki Saku. Sialle kelpaa koulukodin tyttöjen ja poikien lisäksi myös johtajattaren tytär, mutta vasta kissan tappaminen saa nuorten asukkien maljan kuohumaan yli, ja he rohkaistuvat virittämään pahantekijälle ansan.

Ahdistavan väkivallan ja draaman keskellä kukkii myös epävarma lempi, kun nuori ohjaajakokelas Ari ihastuu fiksuun asukkiin Nittaan.

Elokuvalla ei ole Yle Areena -oikeutta, joten sitä ei voi katsoa jälkikäteen suoratoistona.

Katso tv-ohjelmien tiedot Elisa Viihteen ohjelmaoppaasta.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone