Tänään TV:ssä traaginen kertomus alkoholistiperheen arjesta – valittiin Pohjoismaiden parhaaksi elokuvaksi

sovinto

Pernilla Augustin vuonna 2010 ohjaama elokuva kertoo alkoholistiperheen karusta arjesta kerrotaan perheen Leena-tyttären (Noomi Rapace ja Tehilla Blad) näkökulmasta. Hänen vanhempiaan näyttelevät Ville Virtanen ja Outi Mäenpää.

Leffa perustuu Susanna Alakosken Svinalängorna eli Sikalat -romaaniin, joka oli vuoden 2006 kirjallinen tapaus Ruotsissa. Suuren August-palkinnon saanut ja osin omaelämäkerrallinen kirja kertoo suomalaisen siirtolaisperheen elämästä ruotsalaisessa Ystadin lähiössä 1960–70-luvuilla.

Elokuvassa tarinaan on lisätty nykyhetki, ja kahdessa aikatasossa liikkuva elokuva kertookin paitsi torjutuista muistoista ja kipeästä menneisyydestä myös sovinnon mahdollisuudesta.

Sovinto valittiin Pohjoismaiden parhaaksi vuonna 2011. Elokuva oli Ruotsin Oscar-ehdokkaana.

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone