Tänään TV:ssä toimintaklassikko, jonka pääroolin Sylvester Stallone menetti Eddie Murphylle

Kuvassa Judge Reinhold (Billy Rosewood), Eddie Murphy (Axel Foley).
Vuonna 1984 valmistuneen toimintakomedia kuuluu klassikkoelokuvien joukkoon. Elokuva kertoo detroitilaisesta poliisista Axel Foleysta, joka ratkoo rikoksia omaan värikkääseen tyyliinsä. Rääväsuista kyttää esittää Eddie Murphy.

Alun perin Foleyn roolissa piti olla Sylvester Stallone, mutta hän vaati elokuvaan enemmän toimintaa kuin budjetti antoi myötä. Lopulta Stallone pudotettiin pois ja hänen tilalleen kiinnitetttin Murphy.

15 miljoonan dollarin budjetilla valmistunut elokuva kahmi peräti 360 miljoonan dollarin lipputulot. Menestyksen myötä elokuva on saanut kolme jatko-osaa, joista viimeisin julkaistiin vuonna 2016.

Tuotannosta vastaa nyky-Hollywoodin menestynein hittitehtailija Jerry Bruckheimer, ohjaaja Martin Brest muistetaan myös elokuvista Naisen tuoksu ja Saanko esitellä.

New York Timesin kriitikot valitsivat elokuvan vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone

Yksi kommentti

  1. ”Menestyksen myötä elokuva on saanut kolme jatko-osaa, joista viimeisin julkaistiin vuonna 2016.”

    Väärin, viimeisin tuli 2013. Sen lisäksi tämä on tv-sarja, joskin floppaamisen myötä jäi tv-elokuvaksi. Ei taida olla missään edes nähtävillä.

Kommentit suljettu.