Tänään TV:ssä täysin tyrmätty suomalaiselokuva – jäi ohjaajan ainoaksi leffaksi

herrojen eeva
Yle TV1 esittää keskiviikon iltapäivässä kotimaisen komedia parikymppisestä tehtaantytöstä (Liisa Tuomi), jonka useiden mieskumppanien joukossa on niin konnia kuin poliiseja.
Vuonna 1954 valmistuneen elokuvan tekoa haittasivat monenlaiset vaikeudet, koska monet elokuvantekijöistä olivat kokemattomia. Pääosan esittäjä Liisa Tuomi muisteli Ilta-Sanomissa, että kuvauksissa jouduttiin todellisen vaateongelman eteen.

”Pulasta johtuen kunnon vaatteita ei tahtonut mistään löytyä ja niinpä esiinnyinkin elokuvassa omissa vaatteissani”, hän kertoi (lähde: Elonet)

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen…

Elokuva jäi ohjaaja Yrjö Kostermaan ainoaksi elokuvaohjaustyöksi. Kostermaa teki kuitenkin menestyneen uran näyttelijänä ja oopperaohjaajana.
Syynä oli osaltaan elokuvan saama kritiikki. Useimmat kriitikot pitivät Herrojen Eevaa tyhjänpäiväisenä tekeleenä. Monet näkivät elokuvan ainoana katsomisperusteena Leenaa esittäneen Liisa Tuomen upean roolisuorituksen.
”Elokuvan pahin virhe on mielestäni se, että skenaristi ja ohjaaja ovat molemmat aloittelijoita. Salmen käsikirjoitus olisi ehdottomasti vaatinut tottuneemman ohjaajan”, Leo Nordberg kirjoitti Uusi Suomi -lehdessä.

Aikalaisarviossa Jörn Donner kehui Liisa Tuomea, että hän kuuluu niihin harvoihin filminäyttelijöihin, joilla on älyä, temperamenttia ja uskallusta.

Pätkä elokuvasta löytyy alempaa.

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone