Tänään TV:ssä Samuel L. Jacksonin flopannut, mutta kehuttu toimintaleffa – yksi tähdistä kuoli pian kuvausten jälkeen

Neuvottelija (K16) – Sub Torstaina 15.10. klo 21:00

Vuonna 1998  valmistuneessa toimintatrillerissä kaksi Chicagon poliisin panttivankikriiseihin erikoistunutta huippumiestä (Samuel L. Jackson ja Kevin Spacey), kohtaa toisensa erikoisessa tilanteessa, jossa toinen on sovittelija, toinen panttivankien ottaja.

Neuvottelija ei ollut kaupallinen menestys ja se oli odotuksiin nähden floppi. 50 miljoonalla dollarilla valmistunut elokuva tuotti noin 80 miljoonaa dollaria, mutta yli 40 miljoonan dollarin markkinointikulut huomoiden se tuotti 13 miljoonan dollarin tappiot Warner Bros- tuotantoyhtiölle.

2 tuntia ja 20 minuttia kestävä elokuva on kerännyt kuitenkin kehuja. Suositun Rotten Tomatoes -sivuston kävijöistä 75 prosenttia kertoo pitävänsä elokuvasta,

Neuvottelija on ehdottomasti 90-luvun parhaita trillereitä ja elokuvia. Siinä on taitavasti kerrottu juoni, loistavat näyttelijät (varsinkin heidän suorituksensa ovat loistavat) ja hyvä ohjaus. Tätä ei voi muuta kuin suositella hyvistä trillerijännäreistä pitäville”, kirjoittaa eräs Leffatykki-sivuston kävijöistä.

Elokuva on omistettu näyttelijä J. T. Walshille, joka kuoli muutama kuukausi ennen elokuvan julkaisua sydänkohtaukseen 54-vuotiaana. Neuvottelija-elokuva oli tuolloin jälkituotannossa.

Kunnian miehet ja Hyvää huomenta, Vietnam -elokuvistakin tuttu Walsh sai paljon muutakin kunniaa. Jack Nicholson omisti Oscar-voittonsa hänen muistolleen.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone