Tänään TV:ssä raisu Turhapuro-elokuva, jonka kuvauksissa kiskaistiin kunnon kännit – tv-ensi-ilta sai jättiyleisön

Häpy endkö? Eli kuinka Uuno Turhapuro sai niin kauniin ja rikkaan vaimon – perjantaina 15.01. klo 19:05

Sub esittää perjantaina neljännen Uuno Turhapuro-elokuvan Häpy Endkö? Vuonna 1977 valmistuneessa elokuvassa nuori Uuno lähtee kotoa maaseudulta iskemään itselleen kauniin ja varakkaan kaupunkilaisvaimon. Kyseessä on ”opetuselokuva”, kuinka se tehdään.

Häpy Endkö? oli Suomen teattereissa vuoden 1977 kolmanneksi katsotuin elokuva yli 434 000 katsojallaan. Edelle menivät vain Kalle Päätalo -filmatisointi Viimeinen savotta ja Bond-elokuva 007 rakastettuni. Elokuvan tv-ensi-iltaa seurasi MTV2:lla peräti 1 999 000 katsojaa. Elokuvan toinen tv-esitys vuonna 1984 sai 1,2 miljoonaa Uuno-fania television äärelle.

Elokuvassa on klassinen kohtaus, jossa Uunon (Vesa-Matti Loiri) tuleva appiukko johtaja Tuura (Tapio Hämäläinen) luulee Simo Salmisen esittämää Lörssönia (myöh. Sörlssessön) Turhapuroksi ja tarjoaa hänelle niin runsaasti viinaryyppyjä, että molemmat ovat lopulta tukevassa humalassa.

Helsingin Sanomien mukaan ryyppykohtaus kuvattiin yhdellä otolla, Joka paukun jälkeen Salmisen humalatila nousee ja lopulta hän näyttelee umpikännistä.

Veneellä kuvatussa kohtauksessa Lörssönin tokaisee ennen jokaista snapsia ”no mikä ettei”. Se noussut legendaariseksi tokaisuksi.

Vuonna 2015 menehtynyt Simo Salminen esittelee elokuvassa myös Liukkaan Lätkän pellehyppyjä.

Myös näyttelijälegenda Pentti Siimes teki roolin elokuvassa, mutta hänen näyttelemänsä osuus leikattiin pois.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone