Tänään TV:ssä Paula Vesalan ensimmäinen dokumenttiohjaus – käsittelee perheen yhdistämistä

Kuvassa Roda kirjastossa. Yle Kuvapalvelu

Laulajana, tekstittäjänä ja näyttelijä tunnettu Paula Vesala debytoi nyt dokumenttiohjaajana. Tiistaina tv-ensi-illan saava  Vesalan Perheen tähden dokumentti käsittelee perheen yhdistämistä kahden erilaisen tarinan kautta.

Dokumentissa on kaksi päähenkilöä, jotka ovat saapuneet Suomeen erilaisista taustoista ja halunneet perheensä Suomeen. Toinen heistä on onnistunut ja toinen ei.

Ensi vuonna 18 täyttävä Roda saapui Suomeen kuusivuotiaana. Hänet laitettiin erään Somaliasta lähteneen miehen mukaan, joka lähti turvapaikanhakijaksi Suomeen. Suomeen päästyään mies jätti Rodan poliisiasemalle. Siitä lähtien Roda on yrittänyt saada perheensä yhdistettyä. Hän oli valmis jopa palaamaan takaisin synnyinmaahansa, jotta voisi olla perheensä luona, mutta sekään ei onnistunut.

jatkuu…

Vuosien varrella Rodalle on kasautunut kysymyksiä, joihin hän nyt etsii vastauksia. Miksi hänen perheensä ei saanut yhdistyä? Hän vierailee myös perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikon luona.

Vesalan dokumentti muistuttaa, miten vaikeaa perheenyhdistäminen Suomessa on. Yksin tulevalla miehellä on ollut parempi mahdollisuus onnistua perheen yhdistämisessä kuin yksin tulevalla lapsella tai nuorella.

 

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone