Tänään TV:ssä Oscareita kahminut toimintaelokuva: ”Kaksi tuntia kestävä takaa-ajokohtaus”

mad max

Mad Max – Fury Road (K16)

Australian uuden aallon tunnetuimpiin elokuviin lukeutuva, George Millerin Mad Max (1979) esitteli yleisölle nahka-asuisen antisankarin ”Mad” Max Rockatanskyn.

Lopullisen muotonsa Millerin bensiinin katkuinen, synkkä ja degeneroitunut maailma sai jatko-osassa Mad Max 2 –Asfalttisoturissa (1981), jonka ydintuhon jälkeinen dystopia on määrittänyt populaarikulttuurin postapokalyptista kuvastoa niin vahvasti että näyttää nykyään kliseiseltä.

Perjantaina Subilla nähdään vuonna 2015 ilmestynyt Mad Max: Fury Road, jonka pääosaa näyttelee Tom Hardy.

Mad Max: Fury Road oli suurin palkintorohmu vuoden 2016 Oscar-gaalassa. Elokuvalle myönnettiin kuusi Oscaria, muun muassa parhaasta leikkauksesta ja lavastuksesta lavastuksesta.

Mesta.netin J.K. Silvennoinen totesi arviossaan, että Mad Max: Fury Road ei ole oikeastaan jatko- tai esiosa, ei liioin uusintafilmatisointi, vaan lisää hevosvoimia moottoriinsa saanut tuttuun ympäristöön sijoittuva uuden trilogian alku.

Mad Max: Fury Road tekee turhaksi yhden baaripöydän suosikkiväittelyistäni, missä elokuvassa on kaikkien aikojen paras takaa-ajokohtaus. Fury Roadissa sen kesto on kaksi tuntia, ja siinä käytetään ilahduttavan paljon aitoja stuntteja digitaalisen romurallin sijaan. Vähät suvannot käytetään hahmojen, uskonnollisen mytologian ja yhteiskunnan hierarkkisen rakenteen taustoittamiseen.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone