Tänään TV:ssä: Legendaarisen leffasarjan kolmososa käynnisti alamäen – neljättä ei päästetty edes teattereihin

Yksin kotona 3 (7). Koko perheen hittikomedian kolmannessa osassa vakoojajoukko piilottaa arvokkaan mikrosirun 8-vuotiaan Alexin leikkiautoon - nyt rosvot tahtovat aarteen takaisin, mutta neuvokas nappula on varautunut heidän tuloonsa.

Kuvassa Alex D. Linz (Alex Pruitt).
Vuonna 1990 valmistuneessa Yksin kotona -elokuvassa ja sen ensimmäsessä jatko-osassa yksin kotiinsa jätettyä sankaripoika Kevin McAllisteria näytteli Macaulay Culkin.
Yksin kotona on 476 miljoonan dollarin lipputuloillaan yksi kaikkien aikojen menestyneimpiä komedioita. Rooli teki Culkinista heittämällä maailmankuulun näyttelijän.
Culkinia ei nähty kolmannessa elokuvassa. Vuonna 1997 ilmestyneen Yksin kotona 3 -elokuvan pääosaa esitti Alex D. Linz, Ohjaajaksi vaihtui Chris Columbuksen tilalle Raja Gosnell.
Kolmannessa osassa vakoojajoukko piilottaa arvokkaan mikrosirun 8-vuotiaan Alexin leikkiautoon. Nyt rosvot tahtovat aarteen takaisin, mutta neuvokas pikkunmies on varautunut heidän tuloonsa.
Artikkeli jatkuu…
 
Kolmas elokuva ei ollut menestys: Se tuotti teatterikierroksella noin 79 miljoonaa dollaria, kun edelliset osat tuottivat satoja miljoonia.
Kaikesta huolimatta tuotantoyhtiö 20th Century Fox tuotti vuonna 2002 neljännen Yksin kotona -elokuvan, joka sai murska-arviot. Negatiivisen palautteen takia elokuvaa ei otettu teatterilevitykseen, vaan se julkaistiin suoraan VHS- ja DVD-tallenteina.
Yksin Kotona -sarjan viides osa Home Alone: The Holiday Heist sai ensi-iltansa ABC Family -kanavalla vuonna 2012.
Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone